keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Maalla ollessa niin ihanaan asiaan kuin kukkien keräämiseen minulla on ollut nyt erityisesti aikaa. Hiekkatien vierustoilta ja pellon reunoilta on tullut haettua monta sylillistä kukkasia. Olisi suuri kori täyttynyt kaikista niistä kukkasista joita tuli poimittua.
Tein niistä kaikista keräämistäni nimittäin pari kranssia. Ihan hyvää ulkoilua :) Eikä oikein kyllä siistiä sisähommaa kranssien teko olekaan, sillä aika roskaavaa jälkeä syntyy samalla. Kranssien pohjaksi tein kehikon pitkistä heinistä, jonka ympärille kranssit syntyivät.



Tuo isompi kranssi on päivän vanhempi ja siten siis kuivahtaneempi kuin tuo pienempi. Ajattelin aluksi että laitan vielä jotain nauhaa näihin, mutta taitaavatkin jäädä ihan ilman nauhoja.


Näitä tehdessä mietin jo pian kypsyviä viljapeltojen tähkiä ja syksyisiä pihlajanmarjoja joista voisi tulla kivaa jälkeä myös kransseihin. Nimittäin muutaman pihlajanmarjan olen huomannut jo punertuneen! Lisäksi pihlajanmarjoja näyttäisi tulevan ihan hyvin :)

13 kommenttia:

Viivu kirjoitti...

Voi hyvänen miten kauniita!

Maria kirjoitti...

Ihania!!

vanamo kirjoitti...

Sina olet kerennyt tekemaan sen, mita itse olen vasta ajatellut. Ja kauniita kransseja olet tehnyt:) Oja- ja siankarsamot seka pietaryrtit ovat jo vuosien ajan kuuluneet mielikukkiin, joita olen kuivattanut kimpuiksi tai kransseiksi. Nytkin jaakapin paallyskaappi kaipaisi kaunistajaa...en ole vain saanut aikaiseksi...

Sara kirjoitti...

Onpa kauniita, ehkä itsekin...
Tänään juuri poimin rikkakasveja tien pientareelta ja kyllä ne melkein voittaa "oikeat" kukat!
Ihailen kun saat niin paljon kaunista aikaiseksi, olen tainnut ennenkin jo sanoa:)

Sussi kirjoitti...

kauniita!

tinttarus kirjoitti...

Upeita kransseja. Kyllä vaan löytyy peltojen pientareilta ja teiden varsilta kauniita luonnonkukkia!!

Anonyymi kirjoitti...

Ompa suloisia!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Upeita valkoisia unelmia.

vilukissi kirjoitti...

Olipas kauniita! Mä kans tykkään siankärsämöstä (jotenkin kamala nimi noin nätille kukalle) ... teetkö syksymmällä kanervistakin kranssit? Puolukkakranssi pysyi kauan sisälläkin kynttiläkruunussa, se oli tarpeeksi korkealla, ettei kukaan päässyt räpläämään sitä.

Maaka kirjoitti...

Kauniita kransseja!

Mukava nähdä kuvasi? edellisessä postauksessa :)

kati kirjoitti...

Kauniita kransseja! Minäkin keräilen kukkia harva se päivä maljakkoon. Se on kyllä ihanan rentouttavaa puuhaa ;)

Marge kirjoitti...

Heissan pitkästä aikaa!

Ensinnäkin ihana tuo edellinen postauskin! Oletko sinä siinä kuvassa? Tosi kiva nähdä sinua ja perhettäsi!:)
Ja aivan ihanat kranssit!! KAUNISTA!! Sidoitko nuo ojakärsämöt kimppuina, varret peittäen? Kaunista! Mutta valitettvasti en ole nahnyt ojakärsämöitä kovinkaan runsaina, mutta ehkä vielä tulee niitäkin enemmän vastaan...
Oikein ihanaa viikon jatkoa ystäväin!!
Halauksin, Marge

-T kirjoitti...

Heippanen teille kaikille yhteisesti!!

Ihanaa nähdä teidän käyneen :) Olimme reilun viikon taas lomailemassa Keski-Suomessa ja nyt taasen kotosalla :)

Kyllä kranssien teko on ihanaa puuhaa ja se kun saa valmista! Puolukanvarpuja olen laittanut kranssiin myös ja viljakransseja vehnäntähkistä on tullut tehtyä myös...Ehkä tosiaan kanervista voisi syksymmällä tehdä myös (mikäli aikaa kaikkeen kivaan tekemiseen riittää!!) Ja tosiaan sellaisista pienistä kukkanipuista olen sitonut kranssit.

Ja kyllä, aiemmassa kuvassa olen lapsosteni kanssa :)

Lämpimiä päiviä elokuuhun teille!!!