sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Mekkokaappi

Löysin jokunen aika sitten kierrätyskeskuksesta vanhan ikkunanpokan lasineen päivineen. Toki olen näitä ennenkin löytänyt (liiaksikin!!?), mutta tähän ihastuin sen väliristikoiden takia ja lisäksi tuumasin silloin sen olevan myös sopivan mittainen kaapin oveksi. Niinpä tuon lasin ympärille miekkosein alkoi rakentamaan kaappia, pikku tytölle mekkokaappia. Kaapin sivulevytkin löytyivät myös sattumalta kerran kirppiskierrokselta, joten aika huokealla kustannuksella tästä syntyi kiva ovellinen kaappi.

Kaappi sai valkoisen sävyn ylleen ja jotkin kohdat tuli jätettyä tarkoituksella hiukan tummemmiksi. Saahan sitä taas tarvittaessa lisää maalattua miten lystää ;)

Ikkunasta tuli siis ovi. Ja oveen tuli kahva vanhasta metallilevystä jonka miekkosein väänsi kahvan muotoon (emme nimittäin malttaneet mennä eilen kauppaan etsimään sopivaa kahvaa). Tykkään kahvan vanhahtavasta tyylistä, se oli valmiiksi jo aavistuksen vanhan oloista metallia..

Kaapin hyllyt tulivat niihin kohtiin joissa lasiruudun ristikot menevät. Jotta ne eivät liikaa lasin läpi paistaisi.

Pikku tyttönen oli innokkaasti itsekin eilen auttamassa mekkojaan uuteen kaappiinsa :)


Uusi viikko ja kuukausi aluillaan. Helmeilevää helmikuuta!!!

26 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Hei!
Olen ensimäisellä visiitillä blogissasi! Voi kun olet tehnyt ihanan
löydön.Kaapista tuli ihana!

Viivu kirjoitti...

Aivan ihana tuo kaappi!

sanna kirjoitti...

Aivan upea kaappi! Uskomatonta,kun mä just olen suunnitellut kaappia kahdesta ikkunanpokasta, mulla oli joulun aikaan kortit niissä ja nyt ne odottelee tuossa seuraavaa käyttöä. Ajatus kaapista on syntynyt ruutuja katsellessa olohuoneessa. Ihana nähdä tuollainen idea toteutettuna! Tyttö on varmasti ihan mielissään. Mekot näkyvät kauniisti ikkunasta. :) Hyvää alkavaa viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava kaappi!
Ja tuo sänkykin,niin kaunis!
Iloista uutta viikkoa ja helmikuuta!

Lisay kirjoitti...

Hienosti toteutettu kaappi!

Pikkupiiku kirjoitti...

Hyvä kaappi tuli. Ei varmasti löydy jokaiselta samanlaista. Pitää vain nähdä asioilla uusi käyttökohde. Hienoa!

Vuokko kirjoitti...

Siitäpä tulikin upea luomus! Vanhoista ikkunanpokista on vaikka mihin. Mieheni on myös tehnyt vanhasta pokasta kaapinoven, blogissani löytyy aika tuore postauskin siitä.Kaksi pokaa odottaa verstaalla uutta elämää,niistä voisi syntyä samantapainen kaappi kuin tästä sinun kaapistasi...

Sussi kirjoitti...

Uskomattoman hieno kaappi!

Sari kirjoitti...

Vau, mikä idea ja miten hyvä toteutus! Ihana kaappi! Enkä voinut olla ihastelematta myös kaapin vierestä bongaamaani sänkyä. Oi joi!

Teija kirjoitti...

Suloinen kaappi, ja kiva että on käytetty omia taitoja ja varastoja hyödyksi! Juuri passeli tyttösen mekoille :)

Laura kirjoitti...

Löysin tieni ihanaan blogiisi jonkun toisen blogin kautta - unohdin jo minkä kun ihastuneena katselin kuvia ja lueskelin juttuja. Ihanaa. :)

Kaapista tuli tosi hieno! Meillä on navetan vintti "täynnä" vanhoja ikkunoita, muutama koristaa täällä seiniä ja osasta on tulossa kasvihuone minulle - joskus. Myös minä olen lasikaappia joistakin kaavaillut, vielä ei ole mies innostunut. ;)

Maaka kirjoitti...

Aaltoja sinulle ja miekkosellesi! Ihana kaappi!!! :)

Herkullinen piirakka edellisessa postauksessa, nam, nam. Täytyypä kokeilla tuota liitoa ;)

Possumamma kirjoitti...

Wau, UPEA kaappi!

pioni kirjoitti...

Aivan ihana kaappi ja vielä itse tehty.

LENNU kirjoitti...

Heipsan!
Vanhoista ikkunanpokista saa kyllä kaikenlaista kivaa kotiin. Ovena toimii oikein hyvin.
Kiitos muuten tuosta mustikkapiirakkavinkistä, tein sitä viikonloppuna ja se oli sen valkosuklaan kanssa taivaallisen hyvää!!

Mukavaa alkanutta helmikuuta!

Anonyymi kirjoitti...

Uniikki, ihana kaappi! Sunhan kannattaisi ruveta Mikan kanssa noita ihan myymään..
Aina bisnekset mielessä :0)

sus

PikkuBertta kirjoitti...

Onpa kaunis kaappi.Hyvin hyödynnetty ikkuna.Mulla kans.pari odottelee tuunausta.

Kirsikka kirjoitti...

Tosi hieno tuo kaappi! Meilläkin on suunnitteilla hyödyntää vanhoja ikkunoita tuohon tapaan. Sulla paljon kivoja juttuja blogissasi:-)

-T kirjoitti...

Tervehdys teille kaikille yhteisesti! Helmikuulle on jo tultu :)

Tuosta kaapista tuli kyllä ihmeen kiva :) Varsinkin kun tarvitsimme lisätilaa pikkuisen vaatteille, eli ihan tarpeeseen se tuli! Lapset kun kasvaa niin heidän vaatteetkin "kasvaa" :)

Hauska "nähdä" täällä myös uusia tuttavuuksia, täytyy tulla myös kurkistamaan teidän linkkien taakse kunhan kerkeän :)

tinttarus kirjoitti...

Ihastuttava kaappi.
Helmikuinen halaus sinulle sinne! Ulkona sataa lunta ja maiseman kauneus on sanomattoman kaunis.

Marge kirjoitti...

Siis aivan IIIHANA!!
Hyvin oivallettu ja hyvin tehty ja kauniin mallinen!!!

Minulla on ollut jo kauan sellainen haave, että saisin vanhoista pienistä ikkunapokista tehdyn liinavaatekaapin, mutta ensin pitäisi saada vanhojen ikkunoiden tilalle uudet, jotta voisi vanhoista tehdä kaapin...;)

Tuo viikonloppupostaus kuulosti niin tutulta nyt, kun olen itsekin taas töissä:)) Se vain hurahtaa...:))

Hyvää alakunutta viikkoa ystäväin toivottaa eräs flunssainen nuhanenä;D

-T kirjoitti...

Tinttarus ja Marge: Helminen heipatus teille yhteisesti näin helmikuulla:) Kiva nähdä teitä :)

Kyllä, ulkona maisemat ovat kauniina! Lunta on niin runsaasti etten muista tällaista olleen!! Kuin olisi valkoinen verho kaiken yllä, oikein paksuhko peite :)

Vanhoista ikkunanpokista tulisi varmasti todella kaunis liinavaatekaappi!!! Melkein ei vois kauniimpaa kuvitellakaan ;)

Ps. Nuhanenänä täällä minäkin

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!
Kaisa

Hanna-Maria kirjoitti...

kiva, kun jätit kommenttia, niin löysin kurkkaamaan ihanaan blogiisi :)

Laitoin saman tien listalleni, toivottavasti et pahastu.

ps.ihana kaappi!

sanna kirjoitti...

Hyvää ystävänpäivää sinulle!

-T kirjoitti...

Pajupirtin kaisa: Kiitos! Nyt myös oikein hyvää ystävänpäivän iltaa sinulle!

Hanna-Maria: En pahastu! Hyvää ystävänpäivän illan jatkoa sinullekin :)

Sanna: Kiitos! Ihanaa illanjatkoa, ystävällistä sellaista sinulle myös :)