tiistai 30. syyskuuta 2008
maanantai 29. syyskuuta 2008
Olin myymässä paikallisen Mll:n järjestämällä kirppiksellä omiakin nurkkiin kertyneitä romppeita. Se mikä oli ilahduttavaa nähdä niin melko isot tytöt (arviolta 10v molemmin puolin!!) ostelivat nukeilleen pieniä vauvojen sukkia, lapasia ja hattuja! Pientä nolostusta oli heillä havaittavissa, mutta hellyyttävää oli heille myydä muutamalla kymmenellä sentillä lämmikettä nukeilleen... Naapuripöydästä kävi puolestaan pehmoleluja ostamassa kolme poikaa! (eivätkä hekään lieneet mitään ihan pikkupoikia!!!) Naapurimyyjän kanssa yhdessä ihasteltiin näitä tyttöjä ja poikia...
perjantai 26. syyskuuta 2008
Näinä ihanina aurinkoisina päivinä
olen pajua vääntänyt ja punonut kuistilla...
olen pajua vääntänyt ja punonut kuistilla...
Tosin soikion muotoiseksi tarkoitettu kehikko
ei ihan pysynytkään mallissaan ja muodossaan,
vaan kapeni liikaa toisesta päästä...
Tarkoitus olisi tästä kuitenkin
jonkinmuotoinen
kori pikkuhiljaa saada...
Ainakin tulee oltua ulkona ja nautittua auringosta :)
perjantai 19. syyskuuta 2008
sunnuntai 14. syyskuuta 2008
Metsästä tarttui suppisten lisäksi sammalta pikkuisen pussukan verran ulkokukkasen juurelle kosteutta pitämään ja koristeeksi.
~
Kuulinpa savikurssikaverilta hyvältä kuulostavan sienikastikkeen ohjeen, jossa sienien kanssa pannussa käristellään pekonia! Näiden joukkoon sipulia, ruokakermaa ja soijakastiketta... Ajattelin kokeilla!
perjantai 12. syyskuuta 2008
Sisällä lämpimässä raakileiden on hyvä kypsyä. Oli selvästi ruttoa osassa tomaateista, sillä jo ison osan olen heittänyt pois. Joka päivä löytyy joku ruskea ruttoinen tomaatti.
Hyviä ovat olleet nuo jo muutamat kypsyneet!!! Mutta totta puhuen aika paljon aikaa ja vaivaa muutamien tomaattien tähden...
Mietin jo keväällä kun tomaatin taimia istuttelin ja hoitelin että varmaan taas syksyllä totean että kaupasta saa hyviä ja edullisia kotimaisia tomaatteja pienellä vaivalla! Mutta joku kumma kasvi-innostus on meikäläisen vallannut ja niinpä vain kasvattelin ja hellin ja hoitelin koko kesän näitäkin taimia. Ehkä ensi keväänä taas uudelleen!?!
Hyviä ovat olleet nuo jo muutamat kypsyneet!!! Mutta totta puhuen aika paljon aikaa ja vaivaa muutamien tomaattien tähden...
Mietin jo keväällä kun tomaatin taimia istuttelin ja hoitelin että varmaan taas syksyllä totean että kaupasta saa hyviä ja edullisia kotimaisia tomaatteja pienellä vaivalla! Mutta joku kumma kasvi-innostus on meikäläisen vallannut ja niinpä vain kasvattelin ja hellin ja hoitelin koko kesän näitäkin taimia. Ehkä ensi keväänä taas uudelleen!?!
torstai 11. syyskuuta 2008
Syksy on hienoa väriloistoa
Aurinkoiset syksypäivät ovat upeita! Varsinkin sadepäivän jälkeen niistä nauttii... auringosta ja väreistä!!! Kesän vihreä vaihtuu pian kokonaan keltaiseen, oranssiin ja punaiseen... Lämpimät sävyt valtaa puut ja pensaat, kurpitsat ja omenat...
Hauskaa on kulkea värikkäässä luonnossa :)
Kuulaat syksyaamut pirtsakoittaa heti aamusta mielen.
Sitä toivoo kovasti aurinkokelejä syksyyn...
Sitä toivoo kovasti aurinkokelejä syksyyn...
Täällä on nautittu tänään "mitalikahveja" tai paremminkin mitalimaidot. Munkkeja ja maitoa.
keskiviikko 10. syyskuuta 2008
Pienestä puutarhasta
riittää vielä jotain satoa kerättäväksi...
Onpa pienistä kasviksista iso ilo!
Onpa pienistä kasviksista iso ilo!
Oma lemppariohje on kasvispitoinen vuoka, jossa on sulassa sovussa kasviksia, risottoriisiä, koskenlaskijajuustoa, kermaa ja päällä pekonia... En tosin aina saa lapsia yhtä innostuneeksi tällaisista ruoista... ;( Toisinaan onnistun ujutuspuuhissani, mutta useimmiten tarkat pienet silmät huomaa vähänkin epäilyttävän näköiset kasvikset.
Täyte:
Ohjeessa 2dl maitorahkaa (korvautui mainiosti turkkilaisella jogurtilla)
1 1/2 dl sokeria
1dl kermaa
2 munaa
1 rkl vaniljasokeria
maanantai 8. syyskuuta 2008
Noustiinpa höyryjunan kyytiin...
Ei tosin tällaisesta ihanasta vanhasta ovesta, mutta tämä oli yhden vaunun osa tuosta junasta. Veturivanhus Ukko-Pekka kulki kovasti höyryten ja savua päästellen. Meteli oli melkoinen!
Juna kulki Riihimäen ja Hyvinkään väliä muutaman kerran.
Junan sisälle näkyi myös paksu savupilvi
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
Päivä on ollut kesäinen
Auringonkukka paistatteli päivää auringossa
ja
perhonen kukkasessa
Auringonkukka paistatteli päivää auringossa
ja
perhonen kukkasessa
Pienillä on nyt oma tupa
Viimeistelyt on nyt viimeistelty; kaiteet kiinnitetty, maalaukset maalattu, lukko ja ruokki oveen asennettu (löytyipä sopivasti kirppikseltä tänään lukko ja avain parilla eurolla!)
Sopivasti kun kamppeita raivattiin pois, alkoi sade.
lauantai 6. syyskuuta 2008
Kirppislöytöjä leikkimökkiin
Leikkimökki ei ole vielä ihan valmis, mutta kivoja vanhoja emalimukeja ja lusikoita tulevaan mökkiin tänään löysin. Niillä on kenties kivempi leikkiä kun isoilla hiekkalapioilla... Kattila tuli hommattua jo kesälla Uudenkaupungin tuliaisena yhdestä osto-ja myyntiliikkeestä.Puunsuoja on vedetty tänään leikkimökin lattiaan. Kuistilta kaiteet vain puuttuu. Josko siellä sitten pian tepastelisi pienet asukit hyörimässä ja pyörimässä ja keitoksia väsäämässä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)