lauantai 14. marraskuuta 2009

S a v i s i a juttuja
Marraskuu on viuhahtanut jo puolen kuun paikkeille. Talvisen oloiset päivät ovat yllättäneet kirpakoilla pikkupakkaspäivillä ja lämmityspuita on saanut lähes päivittäin kantaa sisälle. Vesirokkokin vieraili täällä meillä pikkuisten seurana -tai paremminkin kiusana ;)
Ensimmäinen piparitaikina on tullut myös tehtyä ja paistettua, piparintuoksu saa mielen virittymään jo astetta lähemmäs joulua! Muuten ei olla kyllä ehditty joulua erikoisemmin valmistella ...Tai no, olen kyllä valmistellut joulua tekemällä pienen erän noita kuvan puurokulhoja. Innostuin tekemään niitä kotimaisesta punasavesta jota hain tästä melko läheltä, Nurmijärveltä, yhdestä kotoisen oloisesta "savipajasta".


Vein noita puurokulhoja sekä muitakin tekemiäni savitöitä Lahteen pikkuiseen putiikkiin myyntiin. Ystäväni kautta tämä kivasti järjestyi :) Sain laittaa yhden ihkulaisen vitriinikaapin täyteen tuotteitani. Ihan täytyi kuva nappasta lähtiessäni, sillä mielestäni tuosta tuli mukavan näköinen kokonaisuus.


Toivottelen tahoillenne lämpimiä hetkiä kylmien päivien lomaan :)


19 kommenttia:

Maaka kirjoitti...

Alkoipas ihan tehdä joulupuuroa mieli! Kukahan sitä mulle vain keittäis, mulla kun tuppaa palamaan pohjaan :D

Houkuttelevan näköisesti ja kauniisti on ihanat tuoteesi nyt esillä! Menestystä! :)Mitä ne isommat sydämet siinä kuvassa ovat?

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa!
Ihania saviastioita ja vielä omin käsin aikaan saatuja!
t.mallamarja

Lisay kirjoitti...

Ihania tuotteitasi kauniisti esilla vitriinikaapissa!
Tuli koti mieleen noista puurokulhoista,silla aitillani on samanlaisia ja jouluna syotiin noista puuroa puulusikoilla.

pilvikki kirjoitti...

Tyylikäs hyllystö täynnä mitä mielenkiintoisempia savi-ihanuuksia. Esim. siellä ylähyllyllä oli jotakin tosi kiinnostavan mallisia savitöitä. Tulee mieleen kaikkea vanhasta ajasta.

Sussi kirjoitti...

Lapsuus tuli mieleen minullakin puurokulhoista:)

Tuotteesi ovat todella kauniisti esillä, menestystä!

sanna kirjoitti...

Niin suloisia kulhoja ja saviastioita! Kyllä sormet taas syyhyää päästä joskus itseki kokeilemaan savitöitä. Varmasti kauppa käy, on tuo kokonaisuus niin hienon näköinen. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

Minna Perälä kirjoitti...

Voi kuinka rustiikkisen kauniita puurokulhoja!!! Ihanan aitoja ja niin kauniisti esillä!! menestyksekästä myyntiä toivottelen!

-T kirjoitti...

Heippanen teille yhteisesti: Kiitän toki sanoistanne!! Vanhanajan joulu tulee itsellenikin mieleen punasaviastioista.. Saa nähdä syömmekö itsekin tänä jouluna sellaisista puuroa :)
Maaka: Tarkoitit varmaan noita sydämiä tuossa pöytätasolla. Ovat sellaisia "kylttejä" joissa erilaisia tekstejä, mm prinsessan huone jne...

Marge kirjoitti...

Kyllä, ehdottomasti ovat ihanasti ja houkuttelevasti esillä!!!!:)
Ihana juttu, kun sait tuotteitasi myyntiin:)

Tuota piparitaikinaa taidan kans jo ajoissa tehdä...:)

kisu kirjoitti...

Todellakin ihanan näköinen kokoelma!
Piparintuoksuista alkavaa viikkoa!
-kisu-

vanamo kirjoitti...

Kauniita astioita ja kauniisti olit asetellut tuotteesi hyllyyn. Hieno juttu, että sait astioitasi myyntiin. Toivottavasti kauppa käy mainiosti:)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanata! Joo noi vanhat huonekalut ja keramiikkatyösi sopivat toisillensa kuin nenä päähän :)
Iloa viikkoosi,
sus

Hanna kirjoitti...

Tekemäsi vaaleat viinipikarit oli tosi ihanat! t:Hanna

-T kirjoitti...

Heippanen teillekin yhteinen!
Kiitos toivotuksistanne :) Sitähän ei tiedä yhtään että meneekö mikään kaupaksi ollenkaan, mutta ainakin on pientä yritystä ilmassa..Menee jos menee, nähtäväksi jää..
Valoisia hetkiä marraskuuhunne!

Sus: Kiitos sinulle!!! Oli kyllä ihanan kodikas puoti! Teikäläisen töitä meikäläinen ihasteli ja hypisteli... Ja ihana tyyny lähti matkaani, tykkään siitä hirmusti:)

vilukissi kirjoitti...

Ihastuttavaa! Osaat kuvatakin tosi kauniisti! Laitan sulle meilin!

tinttarus kirjoitti...

Siis apua miten ihania!!! TAHTOO!!!!!
Oi oi oi, kunpa saisikin joulupuuron maistella noin ihanista kulhoista!!
TYKKÄÄN ihan hirmuisen paljon!!!!
Ellei posti rohmuaisi niin kammottavia postitushintoja, olisin alkanut anella, että mihin hintaan sinulta saisi tilata 6 tuommoista kulhoa???
Siu ja lämpöinen viikonlopun terveinen sinulle taitavakätinen ihanainen<3

-T kirjoitti...

Vilukissi: Kiitos :) Meili tuli tänne ja toivottavasti vastaus sinne :) Uusi viikko alkamaisillaan, valoa ja iloa päiviisi!!!

Tinttarus: Ihanan mieltä nostattava kommenttisi :) Täällä hymyilen sinulle!!! Puurokulhoista olen sen seitsemän euroa kipaleelta pyytänyt. Täältä Hyvinkään liepeiltä niitä voi myös noutaa jos matka ei ole sinun luotasi tänne kovin pitkä?! Tai Lahdessa Walimon putiikissa niitä on siis myös :)
Tuo punasavi on kyllä jouluinen materiaali ja jotain vanhanaikaista fiilistä niistä löytyy.. Sinulle ihanaa adventinodotusaikaa!!

mimmuli kirjoitti...

Iik olen hukannut blogisi, nyt löysin tänne uudelleen. Aivan kun hyvän sisustus lehden löytyminen=) *iloitsee* Niin monta postausta on jäänyt välin.

-T kirjoitti...

mimmuli: Iloitsen käynnistäsi ja viestistäsi!
Siunattua adventin odotusaikaa sinulle!