lauantai 19. joulukuuta 2009

JOULUVALMISTELUJA
Odotettu joululoma alkoi tänään lapsilla (ja itsellänikin). Kolme kappaletta lasten todistuksia tuli kotiin tuomisiksi. Viikolla oli ihana olla ala-asteen joulujuhlassa katsomassa lasten joulunäytelmiä ja päästä joulutunnelmaan! Jouluvalmistelut täällä kotona ovat meneillään. Porkkanat kiehuvat parhaillaan hellalla porkkanalaatikkoon ja saunan saimme tänään myös pestyä! Jotenkin se on aina niin suuritöinen urakka! Jostain pitäisi vielä hankkia saunavasta tulevaan joulusaunaan.














Laitan tähän kuvia vanhoista rasioista, joita sattumalta kirpputorilla käydessäni löysin. Ajattelin niistä nimittäin joululahjarasioita tehdä.. itseasiassa toisesta jo teinkin ja se tuli annettua jo uudelle omistajalleen :)














Navettapuodista (josta aiemmin jo kerroin) on tullut hankittua tällaisia ihkuja saippuoita! Laitoin niitä mm opettajille tuollaisiin käärittyihin paketteihin. Ovat kuin isoja karamellejä :) Navettapuodin myyjä oli nimittäin tehnyt malliksi vastaavanlaisen karamellikäärön saippuapalasta ja siitä sainkin kivan idean ostaa lahjoiksi näitä sappuoita ja väkertää itse samanlaisia. Yksi saippualaatu on muuten suklaasaippuaa!! On kuulema rasvainen saippua ja siksipä sitä ostin koska näillä keleillä tuntuu että iho kuivuu ihan liiaksi! Suklaisia nautintoja saippuastakin :)

Jouluvalmisteluihin iloa ja valoa.. Virittymistä joulun aikaan!!

9 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Ihana lahjaidea.
Ja suklaasaippua kuulostaa kertakaikkisen ihanalta;)

MaMMeli kirjoitti...

Vai vielä suklaa saippuaa, minä kun olen jo sisältä täytetty suklaalla :) Mukavia jouluvalmisteluja sinullekkin <3

Maaka kirjoitti...

Joulutouhuja täälläkin touhutaan :) Lahjoja ym juttuja ompelematta, taitaa olla pitkä yö tiedossa jos meinaan saada valmista, tännekin kun välillä pysähdyin :)

Kivoja "namikääröjä" Tuollainen suklaa rasva joka ulkopuolta hellii olisikin mainio juttu :D Voi, meilläkin on ihot ahvoonnuksis ja kuivia :/

Mukavia jouluvalmisteluita!

Sussi kirjoitti...

Kiva lahjaidea!

Mukavia joulunvalmistelupäiviä!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kaunis ja söpö tuo rasia!
Ja ihania paketteja,ilahtuvat saajat varmasti! Mukavaa neljättä adventtia sinullekin ja iloisia jouluisia hyörinöitä! :)

Marge kirjoitti...

Blogisi ilme on muuttunut(myös;)), se on tosi kiva!:)
Minunkin tekemässäni saippuassa on sitä suklaata, tobleronea ja myös kahvia, cappuccinoa;)eräs ystävä oli ottanut sen jo käyttöön ja jännäsin kovasti, mitä hän sanoi ja hän tykkäsi, ihanaa:) Lähti kuulemma valkosipulin haju käsistä(kahvin pitäsi siinä auttaa eli on oiva keitiösaippuana;))Tuoksusta hän tykkäsi myös. Huh!!;D

Ihanat lahjat annoit ja niiin kauniisti paketoit ja nuo rasiat ovat ihqut!!!
Saunan pesu on vielä edessä, mikä siinä onkin, että se aina "tökkii";D

Nyt ystäväin toivotan sinulle ja perheellesi TUNNELMALLISTA JOULUA JA SIUNAUSTA UUDELLE VUODELLE!

Halauksin, Marge

-T kirjoitti...

Kiitos!! Kerronpa että tuota suklaista saippuaa on välillä pakko tuoksutella, tuoksuu oikeastikin suklaalle... Hyvä etten vahingossa sitä syö ;)
Jouluvalmisteluihin intoa ja iloa runsaasti teille jok´ikiselle!!!
Marge: Sinun sanasi lämmittivät mieltäni :) Sinulle toivon sitä samaa myös!!!

vilukissi kirjoitti...

Mulla on kanssa Osmian saippuaa: Kookos, Suklaa ja Santeli, ne on mun lemppareita! Ihania rasioita...älä niitä anna pois.....tai ainakin katsot tarkasti kenelle annat! Ne olivat todella ihania!

-T kirjoitti...

Vilukissi: Niin, rasiat on kyllä itsestänikin oikeita lytöjä ja mietin kovasti raaskinko antaa, mutta toisen annoin ja toivon ja tiedänkin että saaja osaa arvostaa sitä! Toisen taidan pitää itselläni!!!
Nuo saippuat ovat itselleni uusi löytö...Tekis mieleni ostaa kaikkia laatuja, niinkuin kuulostaa sullakin olevan montaa sorttia :)