keskiviikko 18. elokuuta 2010

Karviasmarjoja





Heissan karviaispensaan ääreltä!

En aina ymmärrä näitä blogikoukeroita.. Kuvat olisin laittanut rinnakkain, mutta olikin uuden näköinen tuo kuvien lisäyskohta ja menivät näin alekkain. Olkoonpa nyt sitten näin. 


Karviaismarjoista keittelin vihertävää hilloa. Testimielessä pienen annoksen hillosokerilla ja hiukkasen kanelia mausteena. Soseutin hillon jottei jäänyt isoja kuoren paloja, samalla lapsiystävällisempää ;) Maku on hiukkasen kirpakkaa ja testasin sitä heti paahtoleivän päällä. Ihan ok! Vielä olisi karviaisia pensaassa, enimmäkseen vaaleita ja yksi punainen pensas. Jääköön loput syömämarjoiksi sellaisenaan. Omenoita on tulossa pieniin omppupuihin ekan kerran meille "ennätyssato".. Pikaisesti silmäiltynä muutama kymmen :)

Elokuu on jo kääntymässä loppusuoralle. Toissapäivänä kävimme lasten kanssa kirjastossa ja huomasin jonkun palauttavan jouluaiheisen askartelukirjan näin elokuussa!! Kysäisin sitä kirjastontädiltä josko saisin sen itsekin lainata. Olen ehkä ajoissa, mutta ihan hauska sitä oli selailla ja miettiä mitä materiaalia voisi itsekin luonnosta kerätä syksyn iltoja silmällä pitäen ja jo ajoissa askarruksia luonnosta etsien...


Nyt vielä kauniita loppukesän päiviä runsaasti toivottelen <3
 
 

13 kommenttia:

inkku kirjoitti...

Minulla on karviaset vielä puskassa. Olen miettinyt että tekisin jotain hilloa, mutta ohje vielä hakusessa.
Vähän on jo mieleen hiipinyt jouluaskartelut :)
Mukavia päiviä sinulle!!

-T kirjoitti...

Inkku: Kiitos :) Karviaisista voisi kuulema myös mehua tehdä.. En ole koskaan tehnyt enkä juonut sellaista, voisi olla ihan hyvää :) Hillososkerilla tekeminen on onneksi aika helppoa :)

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Hih, minä olen toisinaan miettinyt jouluaskarteluja - vuosi vuodelta vaan aikaisemmin, mutta koetan hillitä itseni ainakin marraskuun alkuun. Sitten alkaa oikeastikin olla aika tehdä kaikenlaista, joa haluaa luonnonmateriaaleja käyttää.

Karviaishillo on hyvää! Oi, miten odotan oman pihamme karviaispensaan tuottavan satoa.

Mukavaa loppuviikkoa!

Tytti kirjoitti...

Eksyin tänne kurkistelemaan ja heti oli miun lempimarjoista puhe!
Mummoni teki usein mehua karviaisista, se oli vaaleanpunaista ja tosi sokerista, eli maistui mulle :)
Mukavaa syksyä ja sadonkorjuuaikaa!

-T kirjoitti...

lumiomena: Jouluaskartelut on mieleisiä.. Varsinkin jos jo ajoissa ja rauhassa niitä aloittaisi :) Yllättävän nuoretkin karviaispensaat tuottavat jo satoa, toivotaan että teilläkin :)

Tytti: Voi kun kuulostaa hyvälle mehulle ja hyvä kuulla että mehu karviaisista on hyvää!! :)

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Tänään juuri suunnittelin joulua... ;) Samalla söin varmaan karviasia. Niitä tulee kohta korvistanikin pihalle, muttakun ovat niin hyviä!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Täälläkin olen jo joulua pohdiskellut. Työni on jotenkin niin hektistä marras-joulukuun vaihteessa että askarteluita on ehdottomasti pohdittava ennen sitä :)

Karviaishillo ja paahdettu leipä. Nam, mitä herkkua! Suloisia nuo sinun hillopurkkisi :) Ihanaa loppuviikkoa sinulle ja pian nähdään.

Sussi kirjoitti...

Karviaiset ovat hyviä. Tänä vuonna syömäni ovat olleet todella makeita kirpeydestään huolimatta.

Tiina kirjoitti...

Hilloapa en olekaan niistä tehnyt, mehuksi olen minäkin karviaiseni pistänyt.. ei ole minun lempimarjani, mutta kun noita yksi pensas tuolla pihassa on, en ole raaskinut sinnekään jättää. =)

pioni kirjoitti...

Kyllä joulu jo ihan pikkuisen on käynyt mielessä, hih.

PikkuBertta kirjoitti...

Minun karviaiset pääs parempiin suihin.Linnut oli käyny tyhjentämässä puskan,Yks niitä vain ,onneksi on.
Sivulle on tunnustus sivuillani:)

Unknown kirjoitti...

Karviasmarjoista tehty hillo on parasta...;=)
Mukavaa elokuun jatkoa sinulle.
-tuija-

-T kirjoitti...

Heissan ystävät!

Palasimme viime yönä kotiin ja kiva huomata teidän käyneen tervehtimässä :)
Syksy on saapunut, huomaan että taidan pitääkin tästä vuodenajasta :)
Kiitos myös tunnustuksesta PikkuBertta!