perjantai 27. elokuuta 2010

Terveisiä lämpimältä Kreetan saarelta!








Lämmin tuulahdus :) Tuon terveisiä lämpöiseltä Kreetan saarelta, josta viime yönä palasimme. Viikko vierähti nopeasti.  Vuokrasimme viikon aikana kolmeksi päiväksi auton, jolla pääsimme näkemään muitakin maisemia. Vuorilla oli ihastuttavaa nähdä vuohia vapaina vaeltelemassa kilisevät kellot kaulassa. Samalla myös nähdä syrjäisempien seutujen erilaisia kujia ja asukkaita. En nimittäin koe että rantaelämä yksistään olisi itselleni mieluisinta, vaikka lasten kanssa oli kyllä erikoisen mukava nauttia siitäkin.. Uida ja keräillä erilaisia aarteita; kiviä ja simpukoita. Pojat nauroivatkin minulle kun nappasin muutamia kuvia paikallisista vanhuksista, vaikka yritin sen tehdä aina salaa heiltä ;) Kreikkalainen ruoka, varsinkin kreikkalainen salaatti oli mitä mainiointa ruokaa kuumassa ilmastossa, tosin miesväki oli meillä toisinaan eri mieltä (pizzat ja pastat heille ) ;) Mutta joka kerta tuossa salaatissa oli kurkun ja tomaatin lisäksi vihreää paprikaa. Salaatissa sipulit olivat sen verran mietoja että niitä oli ostettava muutamat kotiinkin :) 

Syksyn tuntu on kotona nyt aistittavissa. Omenat punoittaa omppupuissa ja voi oikeastaan todeta että viileä ilma on raikastavaa!!! Kuulaat pirtsakat päivät ovat kauniita :) Ompuntuoksuisia päiviä teille kaikille <3

12 kommenttia:

LeenaJohanna kirjoitti...

Ihania kuvia. Mieli tekisi lämpimään. Jouluksi kun pääsisi.
Kreikassa ei ollakaan vielä oltu.
Kivaa viikonloppua!

Lisay kirjoitti...

Ihania kuvia Kreetalta.
En ole koskaan Kreetalla kaynyt,mutta olisi varmasti kiva paikka...
Selasin myos aiemmat postauksesi,kun olen ollut muutaman viikon blogitauolla.
Karviaismarjahilloa tuli taas Ikeasta mukaan.Herkkuani.Poimin myos aitini marjapuskilta paluumatkalle karviaisia naposteltavaksi.
Kesakurpitsakakkukin kuullostaa mielenkiintoiselta...

pioni kirjoitti...

Ihania kuvia, tulee muistoja mieleen. Oltiin tuolla luokkaretkellä kauan sitten.

Täällä on tosiaan jo kovastikin syksyn tuntua, ilma on tosi pirtsakka:)

-T kirjoitti...

LeenaJohanna: Kiitos! Lämmintä oli, ehkäpä vähän liikaakin. Mutta maat missä vietetään siestaa, sopivat mulle hyvin ;) Jouluksiko mielit etelään? Kreikka oli ihan mukava kokemus :)

Lisay: Kreeta oli ihan mukava paikka! Oliviipuiden runsautta ja lämpöä, erilaisia maisemia mitä kotosuomessa. Tänään mannapuuron päällä lapset söivät tuota karviaishilloa, sopi siihen kivasti!

Pioni: Vautsi, onpas teillä ollut ruhtinaallinen luokkaretki! Minun luokkaretket olivat lähinnä pieniä retkiä lähimmille makeistehtaille tai muuta vastaavaa ;)
Ja niin se on; Syksy saa tulla!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Matkakuumetta herättäviä kuvia! Missä päin Kreetaa olitte, sopiiko kysyä? :) Me kävimme Kreetalla Plataniaksessa esikoisen ollessa 1,5-vuotias ja matkasta jäi hyvät muistot. Sinä olet kauniisti tallettanut saaren eloa ja näkymiä.

Mukavaa viikonloppua!

-T kirjoitti...

Lumiomena: Plataniaksessa kävimme harva se päivä, ihan siinä vieressä, vähän syrjemmässä oli huoneistohotellimme! Kuvat on sieltä täältä matkan varrelta kun kiertelimme :) Nuo vuorilla puussa olevat vuohet naurattivat lapsiamme, he keksivät niille lempinimenkin ;)

Anonyymi kirjoitti...

ihania kuvia. voi kunitsekin pääsis...

Sussi kirjoitti...

Kauniita kuvia, teillä on varmasti ollut ihana matka.

Itse en ole koskaa käynyt Kreikassa, mutta on monta ystävää, jotka käyvät siellä vuosittain.

Marie Elisabeth kirjoitti...

Ihania reissukuvia! Vanhukset kreikassa ovat tosiaan syötävän suloisia ;) Ei heitä turhaan kuvata.
Kiva onkin kuulla lisää reissustanne.

-T kirjoitti...

Mi: Toivottavasti pääset käymään.. Tosin, sen huomaa että mahtava maa meillä on tämä kotomaakin! Meillä on omat juttumme ja rikkaat antimme ja toisaalla taas omansa. Ihanaa oli palata kotosuomeen :) Kaunista syksyä sinulle <3

Sussi: Eka kertaa olimme Kreikassa! En ole aiemmin ollut...Lämmin kokemus :)

Marie: En tiedä mikä minuun tuli kun bongailin vanhuksia.. Ovat jotenkin aitoudessaan ja elämää nähneenä erikoisen kuvauksellisia... Pojat nauroivat että mummojako kuvaan!??! Ihana nähdä :)

Jossu kirjoitti...

Tervehdys!
Ihania kuvia ja varmasti on ollut mahtava reissu teillä. Nyt syksyn kynnyksellä tuollainen matka varmasti piristää. Täällä kun syksy reissunne aikana jo saapui.
Mietinkin mitä teillä on tekeillä kun viikkoon ei postausta tullut :)

Mukavaa sunnuntaita teille toivottelen!

-T kirjoitti...

Jossu: Kiitos! Meillä kun kesä oli yhtä työleiriä niin oli otettava edes yksi viikko jolloin ei töitä tehdä ja kun lomapaketteja etsimme niin elokuun lopulla hinnat selvästi olivat laskeneet (koulujen alkamisen myötä) Siksipä oli reissu heitettävä ;)