sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kannuja, kranssi ja banoffeeta



Syksyinen tervehdys!

Puiden lehdet ovat viikolla putoilleet hiumasti! On ollut todellista lehtisateen aikaa. Vielä halusin väsätä punertavistakin marja-aronian oksista kranssin, sillä niiden väri kuivuessaan pysyy lähes samana. Syksyn merkit on ilmassa!! Pimenevien iltojen myötä on yksi leikki josta lapset meillä erityisesti pitävät ja jota taas pimenevien iltojen myötä voi leikkiä, nimittäin taskulamppupiilo :) Tänään pitkästä aikaa joku lapsistamme sen muisti ja ehdotti ja itsestänikin se on kieltämättä hauskaa etsiä taskulampun valossa piilossa olevia ja parasta se on silloin kun kaikki siihen osallistuu :)

Pienimuotoista kannutehtailua olen tehnyt. Alkujaan halusin pienille maitokannuilleni antiikkiset korkit. Korkin mitan perusteella lähdin siten kannuja suunnittelemaan ja laskemaan kutistumisvaroja. Käyttämäni savi kun kutistuu suunnilleen 20 prosenttia. Osa korkeista uppoaa nyt lopullisiin töihin vähemmän, osa enemmän.. 


Banoffeen makean täyttävää torttua tuli myös tehtyä. Googlettamalla tuon tortun nimen, löytyy monen monta reseptiä. Kondensoitua maitotölkkiä keittelin puolisentoista tuntia ja tsadaa... syntyy kuin toffeeta itsestään! Oikeastaan tässä kakussa ei ollut muuta tekemista kun vain aineiden kasaaminen; pohjalla suklaakeksejä(murskattuja) ja rasvaa, välissä lisäksi banaania ja päällä kermaa. Tuota ohjetta soveltaen voi muuten tehdä vaikka millaisia erilaisia versioita käyttäen erilaisia täytteitä :)

Viikko taasen aluillaan, antoisia syksyn päiviä!!!



11 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Näyttää herkulliselta. Sekä kannut että leivos! Ja nuo edellisen postauksen kuvat on ihania.

Maaka kirjoitti...

Tosi kauniita kannoja! <3

-T kirjoitti...

Miia: Tuo leivos on loppujen lopuksi aika äkkimakeeta. Tykkään nimittäin syödä makeaa aina aika paljon, mutta tätä ei kerralla pysty syömään paljoa..On yllättävän täyttävää! Kiitos sanoistasi :)

Maaka: Kiitos :)

Teija kirjoitti...

Maidosta toffeeta, ihanko totta? Hih, pitää muistaa koettaa joskus.

Saviesineesi ovat niin kauniita!

Sussi kirjoitti...

Kannut ovat kauniita!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Oi, miten ihailen taitavuuttasi. Kannusi ovat upeita. Ja tuo kranssi on ihana.

Saako tuota kondensoitua maitoa ihan tavallisista ruokakaupoista? Tekisi mieli kokeilla banofeen tekoa :)

Kaunista alkuviikkoa!

-T kirjoitti...

Teija: Ilmeisesti tuota sokeroitua säilyketölkkimaitoa myydään myös valmiiksi keitettynäkin. Olisi valmiiksi toffeemaista :) Joskus olen tehnyt tällaisesta maidosta sitruunapiiraaseen täytteen, on sellaista paksuhkoa ja makeaa!!

Sussi: Kiitos :)

Lumiomena: Kiitos sanoistasi :) Itsekään en ole aina löytänyt kaupasta tuota maitoa, kun olen etsinyt. Mutta eilen löysin Tuusulan s-marketista, myös citymarketissa kerran näin :)

pioni kirjoitti...

Ihania kannuja!

Meillä eilinen tosi tuulinen päivä riipi suurimman osan värikkäistä lehdistä maahan, vain omppupuissa niitä on vielä reilusti jäljellä.

Minäkin suunnittelin kranssia (taas) aronioiden lehdistä:)

Hanna kirjoitti...

Aivan ihania kannuja! Leipomus näyttää kerrassaan herkulliselta, nam!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Kauniita kannuja, pidän kovasti niiden muodosta! Ihanaa herkkua olette päässeet piillosten päätteeksi nauttimaan. Meidänkin poikien lempileikkejä ja saahan se aikuisenkin hetkeksi unohtamaan ikänsä ;)

Antoisaa alkanutta viikkoa sinulle <3

-T kirjoitti...

Pioni: Syksy on!! Tuuli riepottaa ja lehtiä sataa... Aroniasta olen tehnyt vihertävän sävyissä olevista kranssin ja nyt punertavista. Kannattaa tehdä jos vaan vielä lehdellisiä ja marjallisia oksia löydät :)

Hanni: Kiitos!!

Marie: Kiitos! Etummaisen kannun muoto miellyttää itseänikin, mutta taaimmaisten ei niinkään... Sellaiseksi maito/kerma/salaatinkastikekannuksi ajattelin.
Fikkaripiilonen on meille aikuisille varmaan mieluisin leikki mitä tulee lasten kanssa leikittyä, tunnustan ;)