torstai 28. lokakuuta 2010

Pellavaisia ajatuksia









Onnistuin saamaan vaaleisiin pellavaisiin housuihini isohkon palkeen kielen. Kyllä harmitti! Pellavakankaan ystävänä en raskinut heittää housuja kokonaan pois vaan niistä ompelin repsureunaisia sydämiä. Ja kangasta housuistani riittää vielä useampiinkin pikku ompeluksiin...  
Pellava on materiaali joka kuuluu lempparikankaisiini. Pellavasta olen monta vuotta sitten tehnyt pienen taulunkin jonka kehykset ovat tehdyt vanhoista järven pohjasta löytyneistä laudoista. Eräästä käsityöläisputiikista tarttui viime syksynä mukaani pussilakanat jotka ovat myös pellavakankaasta tehdyt. Ovat muuten huomattavasti painavammat kuin tavallinen pussilakana, mutta toisaalta painavalla peitolla onkin kiva nukkua :)

Suunnittelin että olisi hauska juttu jos onnistuisi kasvattamaan ensi kesänä pellavaa pienellä kasvimaalla itsekin... Olen jo sitä varten siemenpussukan ostanutkin jo valmiiksi. Siinä lukee "kuitupellava, vanhanajan viljelykasvi..."  Ihan vain koristeeksi ja kuivakukaksi ajattelin. Se kun on niin herkän näköinen pienine pompulapäineen...


Lokakuun viimeinen viikonloppu lähestyy ja marraskuu onkin jo aivan kynnyksellä... Lämpöä luoksenne loppuviikolle <3

18 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Hieno kierrätysidea! :)
Pellavaisista pidän minäkin!

Mukavaa loppuviikkoa!

Tiina kirjoitti...

Ihana kasvatusidea!! Pidänpä mielessä omaa pihamaata jo silmälläpitäen. Kaunis olisi jo kasvaessaan pihan koristuksena.

Sussi kirjoitti...

Pellava on todella ihanaa kangasta.

Äidilläni on ollut usein kasvimaalla pellavaa kasvamassa. Kukat hän on hyödyntänyt sitten kuivakukkina. Kauniita ovat olleet ja kasvaneet hyvin.

Teija kirjoitti...

Minä myös tykkään nukkua painavalla peitolla. Mökiltäkään en oo raaskinut laittaa pois vanhaa 70-luvun täkkiä, koska sen alle on niin kiva painautua :)

Pellavasta on moneksi!

LeenaJohanna kirjoitti...

Ihania sydämiä olet ommellut.
Pellava on aivan parasta.
Kiva idea laittaa kasvamaan.
Mukavaa viikonloppua!

Mi kirjoitti...

juu pellava kangas kannattaa käyttää moneen kertaan. pellava on todella kaunis koriste kasvi. lisäksi voit tehdä siitä helposti pellava rivettä mitä voit käyttää nukenhiuksiin tms

Kutri kirjoitti...

Noni. Nyt on pakko kysyä: mikä kamera sulla on??? (olen itse aikeissa hankkia uutta)
Sun kuvat on sairaan kauniita. Toi valo! toi valo...

ryppymekko kirjoitti...

Pellava on kyllä kaunis,tyylikäs,ihana kangas..
Hyvin oletkin housusi hyödyntänyt.Kaunis yläkuva oikealla!
Mukavaa päivän jatkoa!

sanna kirjoitti...

Ihania pellavaisia kuvia!
Olen monta vuotta sitten kasvattanut pellavaa ja ihan mukavasti sain niitä kuivattuakin. Upeita olivat kukkiessaan, vaalean sinisiä minulla, mutta niitä taitaa olla useita värejä olemassa, valkoisia vaaleanpunaisia...
Hyvää viikonloppua!

-T kirjoitti...

Kesäkukka: :) Mukavaa viikonloppua!!!

Tiina: Niin, sitä voisi hyödyntää sitten myös kuivakukiksi. Ja sen jälkeen pellavan siemeniä hyödyntää ruoanlaittoon... No, kunhan saisi ne pellavat ensin maahan ja kasvatettua.

Sussi: Hyvä tietää että äidilläsi on onnistunut.

Teija: Parhaita lienee vanhat asiat :)

LeenaJohanna: Mukavaa viikonloppua sinulle myös!!!! :)

Mi: Olisko helppo tehdä pellavarivettä? Hyvä tietää tuokin juttu!!!

Kutri: Kiitos :)
Mulla tosiaan on uusi kamera, pari kuukautta vanha. Nikon D5000. Canon myy vastaavaa kameraa myös, mutta miekkosein teki päätöksen tässä asiassa kun hallitsee nuo hinta-laatusuhteet paremmin ;)

ryppymekko: Kiitos sanoistasi!! Pellava on ihmeen kaunis kankaana ja materiaalina :)

Sanna: Hyvä tietää että kasvatus ei ihan mahdotonta olisi... Minunkin pellavasiemenpussukassa on sinisten kukkasten kuvia. Vaaleanpunaisetkin ja valkoiset olisivat ihania :)
Mukavia hetkiä viikonloppuusi, halauksin -T

Mari kirjoitti...

Pellava on ihana materiaali. Kasvatin viime kesänä punapellavaa ihan vain kauniin kukan takia :) Mukavaa viikonloppua!

Hannah kirjoitti...

Ihanaisia pellavaisia:) Pidän myös kovin... Idearikasta kierrätystä!

Suloista viikonloppua!

pioni kirjoitti...

Luonnonmateriaalit ovat kyllä ihania vaatteissa ja kodintekstiileissä, pellavalakanoista haaveilen.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi mikä ihanuus blogi löytyikään vahingossa. Ihana kasvatusidea,

Marge kirjoitti...

Minäkin pidän pellavasta ja puuvillasta myös! Pellavan "pompulat" ovat minunkin mielestäni niin kauniit ihan vaan koristuksena:)

Todella KAUNIIT kuvat!!

Lämpöä myös sinunkin viikonloppuusi, ystäväin:)

kati kirjoitti...

Mahtavaa kierrätystä! Pellavanviljely on minulla onnistunut. Ei mitään erikoista muistaakseni tarvinnut ja kukatkin siinä oli ihanan hennon siniset. Tosin ne menivät nuppuun aika ajoissa jo päivällä ;)

Hannele kirjoitti...

Oi, ihania kuvia!

-T kirjoitti...

Mari: Teitä vaikuttaa olevan monia pellavan kasvattajia, hyvä tietää että onnistuu:)

Hannah: Kiitos :)

Pioni: Pellavalakanat on kyllä ihmeellisen mukavat, suosittelen.

enkulin käsityöt: :) Hauska kuulla, tervetuloa!!!

Marge: Kiitos jälleen sinulle ihanainen sanoistasi :)

Kati: Hyvä tietää!!!

Hannele: Kiitos!!