sunnuntai 26. joulukuuta 2010


Joulunpäivät ovat sujuneet täällä leppoisasti. Aattona ruokapöydän äärellä meitä oli täällä ruokailemassa yhteensä 13 henkeä. 
Aattoon meillä kuuluu tiettyjä jo perinteeksi tulleita asioita,  mm lasten esityksistä on muodostunut yksi hauskimmista asioista aattoillan odotukseen... Myös kuusen ympärillä "Joulupuu on rakennettu" on varsinkin pienimmille tärkeimpiä joululeikkejä :) Muuten on vietetty aikaa yhdessä, ulkoiltu, pelattu pelejä, kuunneltu joululauluja, katseltu elokuvia.. 

Kuvia napsittu joulun ajalta:
Ylimmän kuvan villasukat on tätini käsialaa, tykkään niistä kovasti! Nytkin jalassa :)
Alpakka-aterimet olivat joulun kynnyksellä edullinen antiikkipuodin löytöni. Voikohan alpakkaa muuten oikeasti käyttää tiskikoneessa niinkuin myyjä sanoi, onko tietoa?  
Joulupuuroon piilotan usein useamman mantelin :)
Samaisia aterinlöytöjäni kuvassa toiseksi alimpana.
Viimeisenä koristeltuja pipareita hyllyllä tarjolla.


Uusi viikko aluillaan ja se pitää sisällään myös uuden vuoden alun! Uuteen tulevaan vuoteen iloa, rauhaa ja onnellisia päiviä teille runsaasti toivottelen!!! <3

-T 
 

21 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Olipa rauhallinen tunnelma täällä, tykkäsin kovasti- myös noista suloisista sukistasi! Omani hieman vastaavat alkavat tulla jo tiensä päähän, uusia pitäisi alkaa kutoa kiireen vilkaa, tietysti valkoisena!

Onnea ja iloa tulevaan vuoteen 2011!

pioni kirjoitti...

Aivan ihanat aterimet!
Ja sukat!

Onnellisia päiviä myös sinun tulevaan vuoteesi, blogiystäväni!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Ihanan oloinen joulu teillä, sellainen kuin olla pitääkin (ja saakin :)). Meilläkin puuroon päätyi useampi kuin yksi manteli: viisivuotias oli innoissaan, kolmevuotiasta harmitti puurossa ollut "roska".

Ihanat nuo sukkasi. Mukavaa alkuviikkoa - onneksi joulua voi tunnelmoida loppiaiseen saakka :)

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Samoin kiitos sinulle!

Minullakin on ihan samaa sarjaa ja alpakkaisena. Käsin olen tiskaillut ja samalla pohtinut josko tohtisi koneeseen laittaa. Vaan en minäkään tiedä... ;)

PirjopauliinaL kirjoitti...

Voi miten kauniit sukat. Olen ihan rakastunut palmikkosukkiin.
Hienot on aterimet, kerrassaan kauniit. Valitettavasti en osaa auttaa minäkään.
Ihanaa väliviikkoa!

LeenaJohanna kirjoitti...

Ihana , perinteinen joulu teillä vietetty.
Suloiset villasukat.
Tosi upeat nuo aterimet. Hieno löytö.
Mukavaa alkanutta arkea<3

Sussi kirjoitti...

Kaunista!

Alpakka on metalliseosta,mutta muistaakseni se hopeoidaan kevyesti. Joten en uskaltaisi niitä laittaa astianpesukoneeseen.

Tytti kirjoitti...

Kaikkea kaunista,joulu on ohi ja vuosi vaihtumassa ,joten oikein HYVÄÄ UUTTA VUOTTA !

-T kirjoitti...

Marina: Kiitos! Nuo villasukat olivat esillä/myynnissä ständilläni joulumessuilla ja moni niitä katseli ja sovittikin jalkaansa mutta olivat väärää kokoa (37) monelle. Lopulta ne päätyivät minulle, tykkään kovasti!

Pioni: Aterimet olivat edullinen löytö, arvaas vaan oliko miesväki meillä yhtä ilahtunut löydöstäni? Ensimmäinen kysymys: "Missä näissä lukee stainless steel?" ;)
Mutta sentään sanoivat käytettäessä että haarukoilla oli hyvä syödä.. ;)

lumiomena: Kiitos! Alkuviikko alkoi kivasti vapaapäivällä, huomenna sitten töihin... Joulun aikaa voikin tunnelmoida edelleen lauluilla, mutta kuusi mokoma varistaa neulasiaan toosi paljon, siitä joudumme pian luopumaan...
Mukavaa viikkoa sinulle!!!

bean emäntä: Ihanko samaa sarjaa... Hauska kuulla :) Kuulema ovat 1920-luvulta. Myyjä sanoi että paraneevat vaan tiskikoneessa, mutta olen ollut sen suhteen epäileväinen...

piupau: Kiitos! Palmikkosukkiin olen hurahtanut myös, löysin myös puuvillaiset harmaat sokokselta jouluostoksilla ollessani. Väliviikkoosi kauniita päiviä :)

LeenaJohanna: Kiitos toivotuksistasi! Mukavaa viikkoa sinulle :)

Sussi: Kiitos paljon tiedosta!! Niin arvelenkin ettei uskaltaisi laittaa koneeseen. Varuilta olen käsin pessyt.

Tytti: Kiitos! Uuteen vuoteen sinulle onnea ja mukavia päiviä <3

Anonyymi kirjoitti...

oi kuinka ihanat sukat!

voi kun meilläkin olis noin paljon ruokapöydässä syöjiä-rakastan laittaa ruokaa!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Kauniit villasukat. Nyt niitä tarvitaan :) Tuntuu että talvi on tehnyt minut villan suurkuluttajan.
Kohti uutta vuotta on matka menossa ja katse käy menneessä ja tavoittelee tulevaa :) Hyviä hetkiä vuoden viimeisiin päiviin <3

Unknown kirjoitti...

Ihania, niin ihania joulun tunnelmia täällä, kauniita kuvia! Aterimet ovat kauniit, itsellänikin on muutama yksittäinen saman sarjan haarukka löytöinä jonkun kirpputorin uumenista.

Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa ja ihanaa uutta vuotta!

Taina kirjoitti...

Oih,miten lämpimän näköiset sukat,noissa tarkenee,ihanat aterimet:)
Hyvää Uutta Vuotta 2011 sinulle♥

Maria kirjoitti...

Niin kauniit ja lämpimät sukat! Onnellinen on niiden pitäjä, uskoisin :)

Lämmintä ja kaunista talven jatkoa ja onnellista vuotta 2011!

(Silloin tällöin piipahdan blogiasi lukaisemassa. Kiitos!)

Marge kirjoitti...

Kaunista, rauhallista tunnelmaa!
Minäkin sain ystävältäni niin mieleiset villasukat!:) Ja sama juttu, nytkin jalasa...;)

Toivon uuteen vuoteen siunausta ja iloa monenmoista sinulle ja perheellesi!!<3

Halein, Marge

vilukissi kirjoitti...

Sulla on kyllä kaikki niin söpöä!!! Sukista lähtien.

Paljon onnea uudeksi vuodeksi; olkoot se mukavia asioita ja tapahtumia täynnään!

-T kirjoitti...

Mi: Ruoanlaitto isolle poppoolle on minustakin mukavaa puuhaa ja se kun se samalla palkitsee yhdessäolijat:) Ihanaa uutta alkavaa vuotta!!

Marie: Kiitos! Villaisia juttuja onkin talvella kiva ja hyödyllistä tehdä :) Aloitin myös tänään pitkällä automatkallamme ruskeasta alpakka-villasta neulomisen ajankuluksi...
Tuokoon uusi vuosi mukavia ja onnellisia hetkiä teille!!!

Eena: Kiitos! Kauniita kyllä on mielestäni tuo aterinsarja. Yksittäin haarukoita voi kivasti käyttää vaikka kattauksessa... Hyvää uutta vuotta 2011!!!

Tansku: Villasukat lämmittää aina... Hyvää uutta vuotta sinulle! ...Ensimmäiset raketit jo paukkuu :)

Vaahtera-Maria: Kiitos kovasti lämpimistä sanoistasi!!! Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta toivotan sinulle:)

Marge: Kiitos! Voikohan ystävältä saada lämpöisempää lahjaa... kun jalat on lämpöiset, se vaikuttaa koko kehoon, uskon niin ehdottomasti:)
Oikein hyviä ja onnellisia päiviä uuteen vuoteen toivotan!!!

Vilukissi: Kiitos! Ja sinun sanasi ovat aina niin söpöläisiä :) Oikein hyvää ja onnellista uutta tulevaa vuotta sinulle!!!!

Johanna kirjoitti...

Uuden vuoden kunniaksi löytyi ihana blogi, jään tänne kyllä lukijaksi. Oi kun on kauniit villasukat. Oikein hyvää ja onnellista uuutta vuotta

sanna kirjoitti...

Onnea, iloa ja rakkautta toivottelen uuteen vuoteen! <3

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta vihreään taloon♥
Toivottelee Pajupirtin vihreän talon väki

-T kirjoitti...

Johanna: Kiitos sanoistasi ja tervetuloa! Oikein hyvää uutta alkanutta vuotta sinulle :)

Sanna: Kiitos lämpimästä tervehdyksestäsi! Sanasi lämmittävät!!! Hyvää uutta vuotta sinulle :)

Pajupirtin Kaisa: Kiitos! Sinun viestistä sain hymyn kasvoilleni... Vihreät talot ja blogiystävyys yhdistää..Jatketaan! :) Hyvää alkanutta uutta vuotta!