keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Keväinen tervehdys kera arvonta-asian!



Heissan!!

Kalenteri on maaliskuulle vaihtunut, kevääseen on tultu. Lisääntynyt valon määrä on selvästi häivähdys keväästä. Tänään mittarilukeman kohotessa plussan puolelle ja auringon häikäisevät säteet toivat jo oikein keväistä tuntua. Aurinkolasit olisikin hankittava :)
Kuvat ovat hiihtoloman aikaan maaseudulta napsittuja jossa saimme viettää osan loma-ajastamme. Mieleenpainuvinta ja antoisaa oli saada olla mukana lasten leirillä :) Nuorimmaisemmekin muuten kokeili noilla kuvan heppa-poneilla ratsastusta.
Alimmassa kuvassa neulomani säärystimet, jotka sain lomalla valmiiksi. Ovat lämmintä ja pehmeää alpakkalankaa. Yksi lankakerä meni just sopivasti yhteen säärystimeen (olen lyhytsäärinen!! ;)) Tässä olisi muuten myös yksi kaunis ohje jollaisia olen käynyt ihastelemassa:)

Kiitos teille kaikille arvontaan saapuneista mukavista ehdotuksista ja vinkeistä. Ovat oikein hyviä ehdotuksia, kiitos!!! Jokusen niistä olen jo toteuttanutkin ja saanut muutenkin vinkkiä millaiset teksit olisivat mieleen :) Aika monessa ehdotuksessa oli maininta että suomen kieli olisi kiva ja siihen ajatukseen olen itsekin aika pitkälti jo kallistunut. Myös latinan kieli tuntuu mukavalle ja sitä olen jo aiemmin pikkuisen viljellytkin ruukuissani:) Toki teen kaikenlaisilla teksteillä ja myös ilman mitään tekstejä. Niinkuin monessa ehdotuksessa oli, ei aina tarvita tekstejä. 
Arvonta on siis suoritettu. Monen monta lippusta kirjoitettu, taiteltu ja lippulappu-sekamelskasta pikkuinen käsi nappasi  nimen jonka omistaja löytyy  Täältä, nimimerkillä Emonen. Onnitteluni sinulle <3 Laitatko osoitetietosi minulle s-postiini, niin laitan ruukut tulemaan! Osoite löytyy sivupalkista.



Kevätpäiviin tahoillenne iloa ja valoa <3
-T

7 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Onnea voittajalle!!

Emonen kirjoitti...

Voittaja niiaa ja kiittää onnesta ovaalina! Kiitos!

Sussi kirjoitti...

Onnea voittajalle!

Teija kirjoitti...

Onnea onnelliselle voittajalle! Kauniit säärystimet.

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Onnea voittajalle, hieno oli palkinto:)
Mukavaa viikonloppua!
-Hanne-

Mari kirjoitti...

Onnea voittajalle! Kauniit säärystimet olet tehnyt...
Hyvää naistenpäivää!

-T kirjoitti...

Yhteinen heippanen kaikille teille!!!
Onnea tosiaankin voittjalle, olen iloinen kanssasi :) Toivon että paketti tulee ehjänä perille.

Tänään myös saa toivotella hyvää naistenpäivän iltaa!!! Hyvä on että meillä on tällainen oma päivä!