lauantai 21. huhtikuuta 2012

Sipulikukkien aikaan


Lämpenevän illan tervehdys!

Puutarhan kukkakausi on alkanut! Vesikupissa on poimittuna  ensimmäiset kevään kukkaset. Krookukset kukkiivat pihamaalla ja helmililjat työntävät kukka-aiheitaan. Kevään myötä polkupyörät on nostettu esille ja nuorimmaisemmekin huristaa mennä nyt ilman apupyöriä. Oppi parisen viikkoa sitten. Helppo lähteä nyt kävelylenkille kun innokkaasta pienestä pyöräilijästä saa vauhdikasta seuraa. Esikoinen puolestaan harjoittelee toisenlaisen pyörän ajoa, kevarikoulua käyden.

Ceasar-salaatti itse tehtynä on aika ihana herkku :) Sillä aloitin tämän viikonloppuni. Salaatin seassa rucola, parmesanjuusto, rapsakoiksi paistetut leipäkuutiot ja kanafileet saavat makuna yhdessä aikaan tämän hetkisen lempisalaattini. Salaatin kastikkeeksi kelpaa valmis ceasarkastike. 
Viikonloppuun sisältyi myös apuna oleminen iäkkäälle vanhukselle. Pieni apu viedä hänen kanssaan lehtiroskat kierrätyslaatikkoon ja kaupassa käynti, ja siitä seurasi itselleni suuri ilo! Salaisuuden murusia hyvän olon tunteesta kun on saanut olla avuksi... Jotain sellaista tunnetta...

Tulevaan viikkoon toivottelen lämpenevää kevättä! Meikäläiselle tuleva viikko tuo tullessaan yhden lisävuoden "vuosirenkaisiin" ;)

-T


8 kommenttia:

Hannah kirjoitti...

Ihanan valoisa ja lempeä posti! Matkassaan kevään valo ja lähimmäisyyden lämpö ja huolenpito. Kiitos, tämän äärellä oli ilo piipahtaa.

Aurinkoa päiviisi♥

Marie Elisabeth kirjoitti...

Sipulikukkaset ilahduttavat nyt väreillään. Lähipuistomme tarjoaa kauniin väriloisteen.
Pyörien uloskanto tietää kohta kesän olevan kynnyksellä :)
Lähimmäisen auttaminen tuo hyvän mielen, aivan ne pienimmätkin teot.
On sitten auttajan tai vastaanottajan roolissa, molemmissa osissa on hyvä olla :)
Onnittelut tulevaan päivääsi, kevään lapsi <3

pioni kirjoitti...

Onnea jo etukäteen synttärisankarille!
Ja kevään tuloa/ilmojen lämpenemistä täälläkin kovasti jo odotellaan. Ainakin mittari näyttää tänään pari astetta enemmän kuin eilen, eikä sada mitään:)

Sussi kirjoitti...

Onnittelut jo nyt:)

tinttarus kirjoitti...

Onnea sinulle suloiselle♥
Onnea apupyörättömyydestä pikkupolkijalle♥

Aurinko hellii ja hyväilee. Tulin juuri seurakunnasta ja lupasin itselleni pinaattikeittolautasellisen jälkeen koirulin seurana pihapiiriin hyötyliikuntaa kera kottikärryjen ja haravan:)

Hih, minua niin hymyilytti ensimmäinen kuvasi....minulla on justiinsa samanlainen superihana villatakki:)

Iloa ja valoa sinne teidän perheenne sunnuntaille ja paljon siunausta alkavaan viikkoon!!

Kevätkukkien lumoa!!!

Anonyymi kirjoitti...

Aurinkoista viikkoa sinulle rakas Ystävä ja Onnea juhlapäivään :)

-Riina

-T kirjoitti...

Hannah: Kevään lämpöä luoksesi!! Kiitos sanoistasi :)

Marie: Kiitos:) Jep, paljoa ei aina tarvita kun saa hyvän mielen lähellä olevalle ihmiselle. Jaettu ilo on kaksinkertainen pätee tässäkin :))) Ihanaa kevätaikaa luoksesi!

Pioni: Kiitos:) Huomenna on oikea päivä :) Toivotaan että lämpömittarin lukemat ei ainakaan miinuksen puolelle lähtisi...

Sussi: Kiitos ja niiaus ;)

Tinttarus: Kiitos!! Ihanaa hyötyliikuntaa löytyy kevään myötä paljon. Haravointi tekeekin hyvää. Objectin villatakki on ollut ihana minustakin!! Pidän sitä varmaan kesälläkin, olen villaneuleiden ystävä :) Lämmintä viikkoa luoksesi!

Riina: Kiitos!! Ja onnea sinun pikkuiselle. Hällä osui niin hyvä synttäripäivä ;)

kati kirjoitti...

Meilläkin kuopus juuri tänään oppi ajamaan ilman apupyöriä. Miten ihanaa! Lupasin heti kivoja retkiä ja hetkiä.

Sun kuvasi on muutes aivan ihania!