Näytetään tekstit, joissa on tunniste sateen ropinaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sateen ropinaa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. elokuuta 2008

Sadetta, aurinkoa, sadetta...

Sataa ja paistaa vuoronperään... Jos ei vielä tänään ole satanut, niin huomenna sataa vettä! Tällaiseen keliin on tänä kesänä jo tottunut!
Mutta aurinkokeli on aina tervetullutta :) Yhden sadepäivän jälkeen tuntuu että aurinko on ollut monta päivää pois...
Kasvimaallani keltaiset minitomaatit näyttävät kypsyvän ensimmäisinä. Saa nähdä ehtiikö tämän enenpää kypsyäkään, mutta olisihan tätä kesää kalenterin mukaan vielä jäljellä...


Origamiin, japanilaiseen taidemuotoon on yhden väkertämisen verran lapset tutustuneet. Aika hauska rapu yhdestä pienestä paperiarkista syntyi (ohjekirjan mukaan).

torstai 12. kesäkuuta 2008

Ihanaa kun tällä viikolla on tullut odotettuja sadekuuroja! Viimeksi satoi vettä meillä reilusti toukokuun puolella.
Viime syksynä istutettu riippahernepuu oli sunnuntai-iltana jo kovin nuutean näköinen. Pikahoitona annoin kaksi kastelukannullista sille vettä, lisäsin multaa ja lannoitetta. Sitten yöllä tulikin ensimmäinen sadekuuro ja sen jälkeen nyt joka päivä on sadekuuroja välillä saatu. Tekee hyvää tuo sade! Näyttää riippahernepuukin virkoavan...

Pieni alue istutettuja nurmikon siemeniä kaipailee myös kovasti sadekuuroja. Istutimme alkuviikosta nurmikonsiemeniä uuteen multaan vanhan huonosti menestyneen nurtsin tilalle. Sadekuurot olette nyt tervetulleita!

Isompi nurmikon istutus-urakka on myös edessä. Laajennuksen takia vanha nurtsimme kärsi kovasti ja nyt odotellaan oikeaa uutta istutusaikaa. Keväämmällä touhusimme jo uutta nurmikkoa, mutta käytimme varmaan vähän liian vanhoja nurtsin siemeniä...(vain 8 vuotta vanhoja) eikä tuota vettäkään liiemmin taivaalta ole tullut! Sadettimella ei kuitenkaan oikein saa kunnon kastelua aikaiseksi ellei yötä-päivää anna sadettaa.

Kasvimaa on saanut nyt myös vettä taivaalta! Tätä edellisinä viikkoina sai kasvimaa sateensa lähinnä tämän mamman kastelukannusta ja puutarhaletkusta! Marjapensaat ja mansikkamaa huokailivat myös sateen perään. Kyllä sade on virkistänyt niin puutarhaa kuin pientä puutarhuriakin :)