sunnuntai 20. syyskuuta 2009

A u r i n k oa Si s ä l l ä
Keväällä maahan istutetut auringonkukan siemenet ovat nyt kasvaneet yli kaksimetrisiksi hujopeiksi. Muutaman nappasin niistä maljakkoon sisälle. Tykkään auringonkukista, ne kuuluvat suosikki kukkieni joukkoon :) Niistä on muutama taitettu myös tutuille merkkipäivien vuoksi viemisiksi :) Yksi kukkahan sellaisenaan on jo näyttävä! Ehdottomasti ensi keväänä on muistettava laittaa taasen näiden kukkien siemeniä maahan ja tuplasti enemmän!!
Muuten, tuo kuvassa pilkistävä sohvapöytä oli kesäinen projektini, kun hioin sen hiomapaperilla käsin. Eihän se hetkessä valmistunut, vaan vei muutaman päivän ja illan aikaa (kaikkea muutakin touhua kun kesän mittaan oli) Se oli alunperin todella tumman ruskea, melkein musta. Ajattelin josko maalaisin sitä vielä, mutta nyt tuntuu siltä että taidan antaa sen jäädä tuollaiseksi puun sävyyn (kun ja koska kaikkea muutakin puuhaa riittää!) Ja voihan sen aina jossain vaiheessa maalata kun mieli taasen muuttuu! Näinhän se menee :)

13 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Ihanan kukat ja kauniin sävyinen soffapöytä. Ei kannata maalata, vaikka osmocolorin väritön vaha päälle =o) t:hanna

kisu kirjoitti...

Niin aurinkoisen näköinen kukka, todellakin. Ja pilkahdus pöydästä näyttää aivan ihanalta, on hieno juuri tuollaisena.
Aurinkoa alkavaan viikkoon!
-kisu-

Lennu kirjoitti...

Auringonkukat ovat upeita, pari vuotta sitten täytin pyöreitä vuosia ja hain torilta saavillisen auringonkukkia, se oli koristeluteemana. Niissä tosiaankin loistaa aurinko.

MaMMeli kirjoitti...

Kauniita nuo auringonkukat :) Kävin tänään kirkossa ja siellä oli eilen häät. Kirkko oli vielä tänäänkin koristeltu ihanasti auringonkukilla ja vehnäntähkillä <3

Tytti kirjoitti...

Kauniita ovat,itselläni on noita pieniä auringonkukkia kasvamassa.
Hyvää uutta viikkoa.

Sussi kirjoitti...

Auringonkukat ovat ihania ja kukkivat vielä niin pitkälle syksyyn.

Sohvapöydässä on kaunis sävy.

Pikkupiiku kirjoitti...

Iloista sunnuntai-iltaa. Yhdellä kauniilla kukalla saa kummia aikaa, iloista ilmettä ja voi olla jopa paljon kauniimpi yksistään maljakossa kuin tusinan kimppu. Ihania!

pioni kirjoitti...

Auringonkukat ovat kyllä todellisia päivän piristyksiä.

-T kirjoitti...

Heippanen teille!! Auringonkukat kuuluvat jotenkin kyllä syksyyn ja tuovat kivaa pirtsakkuutta syyspäiviin!! Kiitos myös vinkeistänne, taidan antaa pöydän olla juuri tuollaisena :) Mieheni kyllä meinasi ettei sitä kai ihan tuollaiseksi voisi jättää.. Mutta toivon että hänenkin silmä siihen tottuu ja pikkuhiljaa siihen enenemissä määrin tykästyy ;)

Pirtsakoita syksyn päiviä tahoillenne!!!

kati kirjoitti...

Auringonkukat antavat voimaa! Ja sohvapöydässäkin varsin hurmaava sävy. Itse tein yhdelle pöydälle noin ja pistin vahan päälle suojaamaan lialta.

vilukissi kirjoitti...

Auringonkukka on todellakin yksi lempikukistani! Yritin jopa kerran siemenistä kasvattaa myös erittäin tumman oranssisia ja viininpunaisia, eivät onnistununeet. Ovat kuulemma huonosti matkaan lähteviä siemeniä. En tiedä minkälaiset olosuhteet ne vaatisivat.

-T kirjoitti...

Kati: Tuon vahavinkin pistän mieleen!! Kiitos!!

Vilukissi: Näin myös keväällä kaupassa sellaisen siemenpussin jossa oli tumman oransseja auringonkukan kuvia :) Mietin silloin niitä erikoisuuksia, mutta päädyin tähän perinteiseen keltaseen kukkaan. Hyvä tietää ettei ne niin helposti lähdekään kasvamaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä nuo kukat onkin niin nimensä veroisia kukkia..Oikeeta aurinkokansaa,ihania!