torstai 15. heinäkuuta 2010




Yhtenä hellepäivänä tässä viikolla istuskelin kuistillamme ja vääntelin rautalankaa :) Oikeastaan se oli (osittain jo ruosteistakin) surrilankaa, jota meillä on jäänyt tooodella paljon aikanaan rakennusaikana ylimäärin. Yhdistelin surrilankaa vanhojen kakkumuottien kanssa. Vanhat kakkumuottini nimittäin eivät kelpaa enää kakkusien paistamiseen sillä ovat osittain jo ruosteisia. Syntyi pieni kynttelikkö ja se sai paikan olkkarista :) Ehkä olisi sopivampi syksyyn, mutta miksi ei kesäiltoihinkin..

Hellepäivinä tuntuu etten oikein jaksa panostaa liiemmin lämpimän ruoan tekoon. Helppoa, nopeaa ja taatusti suomalaista, makkarasoppaa kuvasin tähän myös :) Muuten emme ole niinkään makkaran ystäviä, mutta toisinaan kyllä ja lapset tykkää ;) Tykkään tehdä sen usein tomaattipohjaiseksi. Lisäksi mausteeksi sipulinvarsia ja tilliä tai kaikkea mitä kasvimaalla kulloinkin kasvaa ja sopii mausteeksi :) Napsasin kuvaa myös yhdestä kesäisestä jälkkäristä; oikeaa sesonkiherkkua, mansikkarahkaa. Meillä on pieni mansikkamaa joka tuottaa hiukkasen satoa. Sopivasti pieniin jälkkäriherkkuihin :)

Nyt Leppoisia kesän päiviä kaikille teille tänne piipahtaneille toivottelen!!

15 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Kyllä kynttelikkösi sopii oikein hyvin kesäisiinkin hetkiin. Ja syksymmällä kun illat pimenevät, se on varmasti aivan upea.

Unknown kirjoitti...

Aivan mahtava kynttelikkö <3 Mennyt paljon aikaa ja rautalankaa.Mukavaa tulevaa viikonloppua.

Sussi kirjoitti...

Ihana kynttelikkö!

Anne kirjoitti...

Vitsit miten hieno kynttelikkö! Omaperäinen, uniikki.

Päivi kirjoitti...

Ihan mielettömän ihana tuo kynttelikkö! Todella tunnelmallinen ja rosoisen kaunis. Tykkään kovasti!

Kyllä näin kuumalla tahtoo meilläkin jäädä kokkaaminen aika vähiin.. Mieluummin söisi vaan kesäisiä keveitä salaatteja, kuin kovin raskasta lämmintä ruokaa. :)

Kivaa ja helteistä viikonloppua! :)

-Päivi-

Anonyymi kirjoitti...

taidanpa varastaa kauniin ideasi kyntteliköstäsi-se on hieno ja meilläkin löytyy surri lankaa jaq leivosvuokia... ihanan talon ostitte!

kisu kirjoitti...

Ihana kynttelikkö. On varmasti ihana tosiaan näin kesäiltoinakin, mutta täydellinen pimeneviin syysiltoihin.
Lämpöistä loppu viikkoa!
-kisu-

Unknown kirjoitti...

Onpa hauska ja erikoinen kynttelikkö. Hauska idea! Ja nuo leivosvuoat sopivat tuohon niin hyvin.

marika kirjoitti...

Mahtava idea! Tuollainen sopisi meidän terassille...ihana!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Ihana kynttelikkö!!! Syksyyn ei ole pitkästi ja nytkin on kiva poltella kynttilöitä. Kiva kun olitte kulmilla harmi ettei törmätty, kotiuduttiin tänä aamuna melkein viikon mittaiselta Tukholmareissulta. Ryydyttävässä lämmössä kolusimme reippaasti museot ja kaupat ja katuja ylös ja alas :)
Kesäruuat tosiaan mahdollisimman helppoja kauan ei viitsi keittiössä Touhuilla :)Ihanaa lauantaipäivän jatkoa sinulle taitosormi :)

vilukissi kirjoitti...

H.i.e.n.o. Mun makuinen!!!

Anonyymi kirjoitti...

ihana blogi, hiljaisena työpäivänä en oo juuri muuta tehnytkään, kun löytöretkeillyt blogilta toiselle.. Piristää kummasti päivää katsella toisten ihania aikaansaannoksia! :)

Jokke kirjoitti...

Tuota kynttelikköä kelpaa katsella!

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis kynttelikkö! Kynttilät näyttävät Party Lite:n votiiveilta? Ne sulavat nesteeksi palaessaan, mahtuuko neste noihin vuokiin valumatta yli?

-T kirjoitti...

Heissan yhteisesti!
Kiva lukea kommenttejanne, kiitos teille :)
Kotiin on palattu taas... Nyt on meikäläisen loma takana ja työviikko edessä! Vanha talovanhus josta aiemmin kerroin, on kivasti saatu nyt purettua ja varastoitua..
Anonyymi: Nuo kynttilät ovat tosiaan partyliten ja valuvaa mallia. Olitpa tarkkasilmäinen ;) Kokeilin niitä noihin vuokiin koemielessä ja koska halusin nähdä miltä kynttilät siinä näyttävät :) Pitäisikin hakea kaupasta "valumattomia" kynttilöitä.. Tuikutkin olisi tuohon sopivia ja kivoja :)