tiistai 14. syyskuuta 2010

Sieniretkellä



Löytyihän niitä jo!! Ekat suppilovahverot oli ilo löytää vihreiden sammalmättäiden seasta. Paaljon oli pienen pieniä suppilovahverojen alkuja ja jätimmekin ne vielä maahan kasvamaan, mutta suurimmat päätyivät sienikoriin. Lasten kanssa kävimme yhdessä eilen lähimetsässä keräämässä ja on aina riemastuttavaa nähdä lasten innostuvan sienilöydöistään, yhtälailla on ilo itsellenikin löytää sieniä :)

Lapset vaan meinasivat sitten kotona että ei mitään piirasta niistä tehdä, vaan perunoiden kanssa sienikastiketta! Onneksi kumpaankin riitti sieniä. Yhden pojistamme lemppariruokaa on nimittäin sienikastike. On joskus kysynytkin kun olen tehnyt sienikastiketta ruoaksi että saako hän yksin syödä kaiken... 


Tässä piiraassa on sienten lisäksi täytteenä purjoa (sieniä ja purjoa paiston ensin pannulla voin kanssa), paprikaa, aurajuustoa, kolmen juuston kermaa, kananmunia ja päällä juustoraastetta. Pohja on valmistaikinapohja200astetta/n 35 min.

Nautitaan syksyn antimista!!! Mukavaa viikon jatkoa sinulle kuka oletkin :)

12 kommenttia:

kisu kirjoitti...

Suuresta sienisadosta haaveilen. Kanttarelleja käytiin etsiskelemässä, ne kun on lähes ainoat, jotka satavarmasti tunnistan, vaan melko laiha oli saalis.

Piirakka kuulostaa ja näyttää hyvältä!

Mukavaa syyskuun jatkoa!
-kisu-

MaMMeli kirjoitti...

Minä niin Rakastan kanttarelleja ja suppilovahveroita:) Tulin tänään töistä kotiin niin mies oli kerännyt molempia ja niitä sitten sipulin ja sianlihan kanssa paistelin, nam. Tuota piirakka kyllä kokeilen, kiitos ohjeesta:)

Teija kirjoitti...

Ja lisää syksyn antimia.. Herkullisen näkönen piirakka!

Kesäkukka kirjoitti...

Piirakka todellakin näyttää ja kuulostaa niin hyvälle, että tulee oikein nälkä!

Mukavaa viikon jatkoa Sinulle!

lumiomena kirjoitti...

Oi ihanaa, suppilovahverokausi on alkanut! Nyt pitää sunnuntaina viimeistään suunnnata metsäretkelle perheen kanssa.

Herkullisen oloinen piirakka ja taas kerran pysähdyin ihastelemaan kuviasi, ne ovat niin kauniita!

Sussi kirjoitti...

Meillä myös löytyivät viime lauantaina ensimmäiset, tämä on syksyn parhainta aikaa.

sanna kirjoitti...

Hyvä saalis teillä kun riitti sieniä moneen tarkoitukseen. Suppilovahveroa en ole itse oppinut keräämään, oiskohan täällä päin niitä.. Sieniä on kyllä tänä syksynä hyvin, joten täytyy ehkä itsekin vielä poiketa metsään. :)

-T kirjoitti...

Kisu: Kanttarellit ne vasta aarteita ovatkin! Toivotaan oikein hyviä sienisaaliita :)

MaMMeli: Paistettuna ovatkin sienet melkein parhaita! Syysaika ja syksyn antimista on kiva nauttia :)

Teija: Tykkään suolaisista piiraista, sopivat niin moneen hetkeen :)

Kesäkukka: Oikein ihanaa viikon jatkoa sinne myös!!!

Lumiomena: Kiitos! Perheen kanssa tuo metsässä vaeltaminen onkin mieluista puuhaa.

Sussi: Niin, kyllä on paras aika tämä. Vielä ei ole niin mahdottoman kylmä, päivät vielä suht valoisia ja metsä pullollaan antimia!!! Nautitaan :)

Sanna: Minä en taas muita sieniä niinkään lähde keräämään kuin näitä. Vaikka suolasieniäkin rakastan, ne sopivat myös vaikka lihapullataikinan joukkoon :) Virikkeisiä päiviä sinne :)

Marie Elisabeth's rum kirjoitti...

Miten ihania ja rauhallisia kuvia.
Mieleni tekee päästä metsään :)
Kiva kun satoa löytyi ettei kori tyhjänä tarvinnut kotia tulla. Sienipiiras onkin maukas ja ohjeesi mielelläni kansioon talletan.

Oikein mukavaa ja syysraikasta loppuviikkoa sinne <3

-T kirjoitti...

Marie: Ihmeellinen vaikutus metsässä olemisessa onkin. Ainakin rauhallista ja antoisaa.. Meillä on täällä hyvät suppilovahveromaastot lähistöllä ja joka vuosi ne on hyödynnettävä ;)
Ulkona vettä satelee ja syksyn tuulahdukset on ilmasta aistittavissa... Hetkiisi lämpöä!!!

vilukissi kirjoitti...

Mukavaa loppuviikkoa sinnekin! En ole sienestäjä mutta pelkään pahoin, että joku kerta olenkin ja selkäni ei kestä pomimista...mutta mielenkiintoni on heräämässä...

Puolukasta voi tehdä hyytelöäkin, ne eivät vain saa olla silloin täysin kypsiä.

-T kirjoitti...

Vilukissi: Sienestämiseen saattaa kyllä jäädä koukkuun! Joka syksy huomaan aina vaan käveleväni metsässä sieniä etsien. Tänään kun aurinko paistoi kauniisti niin tuli ihan olo että olisipa kiva keli sienten etsintään...Tähän voi tosiaankin koukuttua ;) Selkä voi kyllä tulla kipeäksi tässä hommassa, mutta metsässä käveleminenhän pitäis taas olla selällekin hyväks!?!
Hiukkasen raaoista puolukoista muistan että mummonikin keitteli sokerin kanssa hyytelöä. Kutsui sitä pöytäpuolukaksi :)
Antoisaa viikonloppua!!