lauantai 23. lokakuuta 2010

Lauantai


Lauantaiaamussa oli pirtsakkaa kirpeyttä; huuruavaa kuuraa maassa ja valoisia auringon säteitä. Pakkasaamut ovat saapuneet... Ja toki tässä lauantaissa aamu sisälsi pienen vapauden tunteen ;)  Meillä vanhemmilla oli nimittäin tänään erikoinen päivä, sillä saimme lastenhoitoapua ja siten keskinäistä aikaa viettää kahden. Syömässä käyminen kahden on meille todella harvinaista herkkua ja se tuo muuten niin arkisiin hetkiin pientä hohtoa... ja elokuvakin oli hyvä :) 
Mieheni on syksyn mittaan korjannut muutamaan otteeseen erään tuttavan autoa ja sitä vastaan tämä tuttavamme tarjoutui nyt hoitamaan lapsia (ja onpa pessyt meillä ikkunoitakin kiitokseksi) :) Mielestäni on kiva että pystyy auttamaan aina siinä asiassa missä osaa ja kykenee :)

Viikonlopun karkkipäiväksi tein kotona tälle viikonlopulle hiukkasen "terveellisempiä" vaihtoehtoja pähkinöistä ja sulasta suklaasta. Pähkinäsekoituspussukan ja kuivattuja taateleita kaadoin pellille ja päälle sulatin tummaa suklaata ja valkosuklaata. Lusikallisia nostin leivinpaperineliöille jotka käärin tötteröiksi ja sitten vain kylmään jäähtymään. 

Tulevaan sunnuntaihinne toivottelen rauhaa ja levollisia hetkiä <3 
Meilläpäin alkoi nyt vasta syysloma ja se tuo ensi viikolle varsinkin lapsille odotettua paussia koulunkäyntiin.




Lämpimin aatoksin, -T





25 kommenttia:

LeenaJohanna kirjoitti...

Hienoa kun pääsitte viettämään aikaa kaksistaan.
Muistan kyllä miten se oli harvinaista kun pääsi vähän tuulettumaan.
Meillä tuli kolme lasta ihan peräkkäin. Harvoin oli hoitajaehdokkaita liikkeellä.
Aika kuitenkin menee nopeasti.
Nyt on aikaa ja pääsee.
Nautin tästä todella.
Ihanan näköisiä herkkuja olet tehnyt. Kiva!
Mukavaa lauantai-iltaa!

Kodinsielu kirjoitti...

Nam! Ja sait minusta heti uuden lukijan :)

Kesäkukka kirjoitti...

Hyvää syyslomaa teille!
Me täällä lopettelemme lomaa, onneksi vielä huomisen saa huilata.

Ihanan näköistä herkkua olet tehnyt!

Kutri kirjoitti...

Voi miten kiva toi sun karkki-idea! Kunpa itekin jaksais ja toimeentuis.
- Ja laatuaika miehen kanssa on kyllä aina ihanaa!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Olen iloinen, että pääsitte viettämään kahdenkeskistä aikaa miehesi kanssa. Se on harvinaista meilläkin, kun isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä. Tuollainan arjen apu ja vastavuoroisuus on kultaakin kalliimpaa.

Makeisohjeesi tuli minulle mitä parhaimpaan aikaan: Menemme ensi viikonloppuna lastenkutsuille nyyttärihengellä ja ajattelin tehdä jonkunlaisia karkkeja. Laitan sinun vinkkisi kokeiluun :)

Tiina kirjoitti...

Oiih, noita suklaapähkinätötteröitä on pakko tehdä! nimim. heikkona pähkinöihin ja suklaaseen <3

Taina kirjoitti...

Mukavaa syyslomaa teille,minäkii vein Tallinnan tuliaisin a veljen lapsille karkkeja,mutta sanoin net ei kaikkia kerralla,tulee hammaspeikko,niin jo lensi karkkipussi kädestä,uskoivat:D.Ihania herkkuja!

PirjopauliinaL kirjoitti...

Kaksin vietetty aika on niin harvinaista meillekkin ja niin ihanaa. Syöminen ihan rauhassa ravintolassa on mielestäni parasta terapiaa ja akkujen latausta.
Ihania herkkuja olet valmistanut. Meilläkin herkutellaan paljon pähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä.
Hyvää syyslomaa teille, meilläkin on täällä kolme lasta lomaa aloittamassa. :)

-T kirjoitti...

LeenaJohanna: Vanhempien keskinäinen aika on usein kortilla varsinkin silloin kun on pikkulapsivaihe.. Isothan meillä on jo sen verran isoja että hoitaavat pieniä hetkiä pikkuisia mutta tuo koko päivä kahden on luksusta! Nautimme kyllä kahden olosta. Mukavaa vain vaikka kävellä ja syödä samalla jätskitötteröitä ;)

Kodinhenki: :) Tervetuloa!!

Kesäkukka: Kiitos!! Niin eri pituisia on nämä syyslomat. Täälläpäin loma on koululaisilla koko viikon.. itse en niin pitkää lomaa pysty pitämään, mutta koululaisille tuo pituus kelpaa hyvin ;)

Kutri: Kaupassa viikonlopun herkkuja mietin ja samalla pähkinäpussiin katseeni osui... Ei ollut ollenkaan vaikeaa tehdä, hiukkasen sotkevaa ehkä :)

Lumiomena: Meilläkään ei tässä kaupungissa ole ainuttakaan sukulaista... Silloin vastavuoroisuus on kallis apu, puolin ja toisin.
Nämä karkit tuli tehtyä suit sait sukkelaan, hiukkasen sotkevaa mutta yksi idea olisi tehdä ne pieniin leivosvuokiin tai muffinssivuokiin :)

Tiina: Pähkinät ja suklaa minunkin herkkua. Ja taatelit myös :)

Tansku: Ihania lapsia siellä! Lentäisköhän meillä karkkipussit... Syövät niin paljon herkkuja että joitain rajoitin keinoja täytyy miettiä..
Mukavaa sunnuntaita!!!

-T kirjoitti...

Piupau: Nautin minäkin kaksin ravintolassa olosta, kävimme nyt italialaisravintolassa :) Hyvin sanoit, parasta akkujen latausta ja rentouttavaa!
Kauniita hetkiä sunnuntaihisi :)

pioni kirjoitti...

Ei karkkipäivänä aina tarvi ollakaan sitä ihan oikeaa karkkia, tekemäsi herkku kuulostaa oikein hyvältä.
Meilläkin on joskus ollut kuivattuja mansikoita lauantaiherkkuina, nam.

Hyvää syyslomaa teille, meillä lapset menevät huomenna taas kouluun:)

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Hyvää lomaa teille.
Kaisa

rlkopo kirjoitti...

Sinun blogi on aina niin kaunis ja seesteinen... ihanaa kun pääsitte kahden hieman nauttimaan parisuhteesta. :)! Joulunodotusta, nyt kun syysloma on ohitettu.
terv. rl

Laura kirjoitti...

Herkulliselta näyttää tuo "lauantaikarkki", täytyykin muistaa kokeilla!
Ja tuo kahdenkeskinen aika, se on kyllä tärkeetä ja ihanaa. :)

Ollaan ilmeisesti "samalla suunnalla" sillä täällä meilläkin alkoi syysloma. Tosin ei minulla (yrittäjänä) mutta muuten. Mukavaa lomaa! :)

p.s. kauniita kuvia!

kisu kirjoitti...

Ihanat karkkipäiväherkut teillä!!!
Meillä syyslomaa on vietetty. Ehdittiin tehdä koko perheen voimin kaikkea kivaa. Meillä on rakentamisen vuoksi jäänyt lomailut vähiin, nyt kuitenkin vietettiin ns. rakentamisvapaa loma.

Mukavaa sunnnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa!
-kisu-

Marie Elisabeth kirjoitti...

Ihanaa lomaa toivotan sinulle ja koko perheelle! Nyt onkin kivoja aamuja raikkaita ja piristäviä :) Kaksi kuukautta enää jouluaattoon, saa myös kivan vipinän aikaiseksi :)

Ihania herkkuja olet valmistanut. Suklaan ja pähkinöiden liitto on niin täydellinen, nam.

Halaus sinulle!

-T kirjoitti...

Pioni: Kiitos! Tuo makean syöminen on osittain myös totuttelemiskysymys.. Sitä voisi ihan hyvin jättää karkit vähemmälle ja siirtyä enemmän hedelmiin ja marjoihin... Mutta itse en sellaiseen täysin taida pystyä..

Pajupirtin Kaisalle kiitokset!!

rlkopo: Lastenvahdit ne on tarpeeseen ja aika ajoin kultaakin kalliinpia!!! Ja sitä apua arvostaa.. Kiitos sanoistasi ja tuestanne!! Joulua kohden...

Laura: Kiitän :) Täällä uudenmaanläänin pohjoisella puolella on ainakin tämä syysloma ens viikolla.

Kisu: Kiitos sinulle :) Rakennusrupeaman jälkeen loma on niin tarpeeseen ja huilihetket tervetulleita, tiedän sen! Voikaahan hyvin :)

Marie: Otan halauksen vastaan :) Ja kiitän toivotuksista!! Niin, tänään sitä ajattelimme myös että tasan kaksi kuukautta jouluaattoon!! Sitä odotellessa ja valmistellessa antoisia hetkiä syksyynne!!

Marielisa kirjoitti...

Hurmaava namiherkku, ehdottomasti pääsee meilläkin 'näitä tehdään -listalle'!!

Mukavaa syyslomaa teille, meillä just lopetellaan omaamme. :)

Hannah kirjoitti...

Kahdenkeskisyyttä siipan kanssa tarvitaan, ehdottomasti. Ja hienosti olitte saaneet lastenhoidonkin järjestymään.
Tuota karkkiherkkua taidetaan kyllä kokeilla:)
Leppoisan ihanaista lomaviikkoa!

Mari kirjoitti...

Oioi. Kiitän ja kumarran tästä ohjeesta. Meillä näitä namusia tullaan varmasti heti nautiskelemaan kunhan tulee vain kiireetön viikonloppu perheen kesken.

Ihanaa saada yhteistä aikaa. Meilläkin se on harvinaista herkkua, mutta on myös hetki, jota osaa arvostaa <3

taburetti kirjoitti...

Aika ajoin yhdessä viettämä aika on mitä tärkeintä vanhemmille, jotta taas jaksaa arkea.
Onhan hyvä idea lasten ja hieman aikuisempienkin "nameiksi".
Mukavaa uutta alkavaa viikkoa!!
Jaana

Jonna kirjoitti...

Kiva kun kävit blogissani :) Tulinpa heti vastikselle ja ai, että löytyi kaunis blogi! Alanpa tarkemmin katella :) Ihana kun ootte saaneet kahdenkeskistä aikaa!

vilukissi kirjoitti...

Täällä sielu lepää ja silmätkin! Mukavia oloja sinnekin!

Nicole kirjoitti...

Herkullisia kuvia!

Ihanaa lomaa teille!

Nicole

-T kirjoitti...

Marielisa: Jos teet herkkusia, niin tosiaan muffinssivuokiin voisi olla kätevämpi tehdä..

Hannah: Oli kyllä mukavaa kun tuollain voi tehdä toiselle palvelusta että auttaa siinä asiassa puolin ja toisin missä osaa :)

Marina: Kahdenkeskisistä hetkistä voi ammentaa jaksamista taas arkeen. Sekä ymmärrystä toista kohtaan. Sellaiset hetket ovat kullan arvoisia ja aika ajoin tarpeen :)

Taburetti: Niinpä, hyvin sanottu! Namit sopii tosiaan kaikille ja oliskin hyvä opettaa pienillekin puhtaampia herkkuja kuin lisäainesekoituksia ;)

Nonnukka: Kiitos sanoistasi ja ihana arvonta sinulla menossa!

Vilukissi: Kiitos! Lokakuu kääntyy pian marraskuulle, syksyysi lämpöä!!! :)

Huset på landet: :) Kiitos!!!