maanantai 18. lokakuuta 2010

Taxvärkkiä ja muita juttuja


 
Uusi viikko on alkanut. Lumet ovat pian lähes kaikki jo sulaneet näiltäkin seuduilta. Saimme vain siis tuntumaa lumisiin keleihin..
Taxvärkkiläinen jäi meillä tänään kotiin suorittamaan päiväänsä. Olimme yhdessä suunnitelleet että hän hioisi lipastoamme päivän hommakseen siltä osin miltä työ nyt lähtisi edistymään. Sen lakkakerroksen poistaminen on ollut ajatuksissa jo pidemmän aikaa ja odottanut sopivaa saumaa ryhtyä työhön.. Taxvärkkiläiseltä työ edistyikin ihmeen hyvin ja kaapin lakkakerros tuli poistettua kokonaan! En ehtinyt kuvaamaan lipastoa ennen työn alkua, mutta lakkakerroshan teki lipastosta sellaisen kellertävän. Mielelläni maksan koululaiselle taxvärkkirahat ;) Poika ehti leipoa työnsä välissä mokkapalojakin :) Nyt vaan olisi vuorossa suunnitteilla sopiva maali tuolle lipastolle. Olen ajatellut sellaista luonnonvalkoista, sanoisinko vaniljaista sävyä. Ehdotuksia toki otetaan mielellään vastaan ja maalausvinkkejä!

Leipaisin tänään kasvissosekeiton kyytipojaksi rouheista leipää, jossa on sekä päällä että taikinassa sisällä kurpitsan siemeniä.  Kasvissosekeiton juurekset olivat luomutuotteita, sillä  olemme mukana seudullamme luomuringissä ja sieltä tilaan aika ajoin kasviksia. Sattuu olemaan samalla lähituotannon suosimista mikä sinällään on jo hyvä juttu. Varsinkin muuten luomuporkkanoissa huomaa eron niiden maussa.

Päivässä on ollut kylmää tuulta ja viimaa.. Pukeutukaahan lämpöisesti! Lämpimin aatoksin, -T

13 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Lipasto on kiva noin lakka poistettunakin :)

Tuo leipä näyttää oikein herkulliselta ja on varmasti keiton kanssa oikein hyvää...tässähän tulee nälkä ;)

Luomu-tuotteita käyttäisin minäkin mielelläni enemmän, mutta täällä kaupoissa on niin surkeat valikoimat + niiden tuotteiden esillelaitto ei ainakaan niiden suosiota lisää...Luomurinkiäkään ei taida täälläpäin olla. Toivotaan, että asiaan tulee joskus parannusta!

Mukavaa viikon jatkoa Sinulle!

Hannah kirjoitti...

Jopa oli reipas työntekijä!

Luomua käytämme täälläkin mahdollisuuksien mukaan. Onneksi valikoimat ovat kasvaneet. Tuo luomurinki on mainio keksintö!

Iloa ja lämpöä viikkosi! Hannah

Sussi kirjoitti...

Vaniljainen sävy kuulostaa hienolta.

Itsellä on tehnyt mieli kokeilla miltä kustavilaistyylinen harmaa näyttäisi huonekaluissa, ehkäpä johonkin vielä kokeilen...

Luomua pyrin minäkin aina ostamaan.

Anna kirjoitti...

Lipasto on kaunis! Tehdystä työstä tuntuu aina kivalta maksaa, ennemmin kuin että antaisi rahat muuten vaan.

Itse maalaisin lipaston ehkä vaalealla kuultolakalla, lakan tasaisesti levittäminen on toki hieman haastavampaa kuin maalin, mutta onnistui minultakin!

Taina kirjoitti...

Hieno lipasto.Täällä kans ei ole luomu valikoimaa liiemmälti näkynyt,harmi vaan,kyllä muuta törkyä löytyy kaupoista:D,mut ei oikein kunnollista ruokatavaraa:)
Mukavaa Tiistai päivän jatkoa!

-T kirjoitti...

Kesäkukka: Ajattelin myös että tuollaisenaankin puun sävyssä lipasto olisi ihan kiva. Mietinnässä on mitä sille tehdään... Omatekoinen leipä on hyvää, muttei säily kauaa..

Hannah: Kiitos! Oli kyllä reipas tuo meidän poika!! Luomurinki on täällä kyllä hyvä, iäkäs papparainen toimittaa itse tuotteensa kaikille rinkiläisille, sellainenkin etu :)

Sussi: Kustavilaistyylinen harmaahan olisi kiva myös! Kiitos vinkistä!!

Anna: Hyvä kuulla. Lakan läpi varmaan puun sävyä näkyisi vielä läpi...Harkintaan tämäkin, kiitos!!!


Tansku: Kiitos! Niin, tärkeää on mitä suuhunsa laittaa! Kannattaa vinkata kauppiaalle luomutuotteista jos niitä haluaa valikoimiin, jospa se auttaisi asiaan :)

Kirsti kirjoitti...

Taksvärkkiläisenne on ollut tosi ahkera. Lipaston hiomisessa on kova työ. Sitten vielä omaksi ja toisten iloksi mokkapaloja (vai oliko niitä enää toisille tarjottavaksi?!).
Kaikkea hyvää teidän perheellenne! Myös kissanpoikaselle!

Marge kirjoitti...

Taksvärkkiläinen oli tosi reipas ja varmasti palkkansa ansainnut!!:)
Katselin aiempiakin postauksiasi, jotka olivat jääneet väliin. Kisu on suloinen ja rajat on hyvä asettaa niin lapsukaiselle kuin kisulle;)Nuo kipposi ovat hienot!!
Nautin kovasti raikkaista kuvistasi!

Toivotan sinulle blogiystäväni oikein kivaa keskellä viikkoa päivää!:)

Sinua halaten, Marge

Marge kirjoitti...

Ps. Hienoa tuo lähiseudun ja luomun kannattaminen!!:)

-T kirjoitti...

Kirsti: Kiitos! Lipaston hiominen on kovaa työtä, muttei poika tehnyt sitä kuitenkaan yhteensä kuin puolisentoista tuntia. Käytti myös työkalua apuna siihen :) Ja mokkapaloja riitti muillekin, tosin ei kauaa vaikka tupla-annoksen leipoikin :) Ahkera kyllä oli!!! Kaunista illan jatkoa ja lämpöä päiviisi :)

Marge: Kiitos sanoistasi ja visiitistäsi sinä ystävällinen ihminen :) Keskiviikkoosi lämpöä, iloa ja kauneutta!!!

pioni kirjoitti...

Taxvärkkipäivät on kiva juttu. Meillä neiti tienas rahat saunan ja pesuhuoneen pesulla:)
Ja marjapiirakka oli leivottu myös.

Kutri kirjoitti...

Mä käyttäisin puhtaanvalkoista maalia tai petsilakkaa, mutta riippuu tietysti ympäristöstä, voi olla että sun huoneeseen luonnonvalkoinen sopiikin paremmin.
- Kiva kasvi kivassa korissa, mikä se mahtaa olla?

-T kirjoitti...

Pioni: Kuulostaa hyvältä!! Ja nuorelle tuollainen tekeminen ilmeisesti aina koulupäivän voittaa ;)

Kutri: Kiitos vinkistä!! Kyllä vaaleaa jotain tuo lipasto saanee ylleen, harkinnassa kaikki tyylit ja värit...
Kori on kirppislöytö 0,50eur ja korissa on oliivipuu. Toin oliivipuun sisälle pois syksyn pakkaskeleistä kun oli ulkona lähes koko kesän...
Viikonloppuja :)