perjantai 25. maaliskuuta 2011

Sol omnibus lucet



Pikkuiset kevätkylvöni ovat pikkuruisilla aluilla. Osaa odotan vielä nousevaksi. Huomaan joka päivä aamulla ensitöikseni tutkivani josko mullasta olisi havaittavissa pikkuisia pilkahduksia.. ja illalla myös:) Kasvun odotusta ja ihmettä!! Tunnustan että minussa asuu pieni viljelijä ;) Kenties useimmissa meistä!?!

Tein sanomalehdestä "istutusastioita" ja ovat kaikki sinkkisoikossani vierivieressä toisiaan tukemassa. Ensi kertaa kokeilen nyt petuniaa ja sen pikkiriikkiset siemenet ovat ihan hyvin lähteneet kasvuun. Mustasilmäsusan ja orvokin siementen itäminen tuntuu vievän ihmeen kauan! Sen sijaan samettiruusut ovat jo mukavasti pienillä aluilla, kuten tomaatit ja paprikatkin :)

Lähikaupassamme oli muuten jo myynnissä istukassipulisekoitusta. Tuntui niin houkuttavalta ajatukselta upottaa sipulit jo multariviin, että hankin yhden pussukan odottamaan istutuspuuhia. Mutta sitä hetkeä saa vielä odottaa.. -Yksi malttamaton täällä!

Pitkin tätä kevättalvea on tullut ruukkujakin tehtailtua, vaihteeksi ;) Niihin olen viljellyt latinan kielistä sanontaa: "sol omnibus lucet" eli aurinko paistaa kaikille. Sopinee kukkaruukun reunaan jokaiselle kasville, elämän elinehto. Ja vaikkei itse auringon valoa ja loistetta aina tuntisikaan elämässä, niin lämpöään ja paistetta se meille kuitenkin suo.

Valoa ja voimaa viikonloppuusi toivottelen!! Ajattelin viikonloppuna kokeilla omatekoisia karjalanpiirakoita synttärisankarin kahvitteluhetkeen.


18 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Kauniita, nuo kukkaruukut... On tämä kevätaika niin ihanaa..:D

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Ihania kuvia. Ja totta, nyt alkaisi olla "kevätkylvöjen" aika. Mietin parhaillaan, että laittaisinko gladioluksia esikasvatukseen tai tökkäisinkö sipulit suoraan maahan sitten toukokuussa.

Omatekoiset karjalanpiirakat ovat ihania! Äitini on mestari leipomaan niitä, itse en lasten syntymän jälkeen ole niitä itse leiponut, mutta voisikin pitää joskus piirakkaleipojaiset koko perheen voimin. :)

Suloista viikonloppua!

Hanne kirjoitti...

Ihanat kuvat, hentoja taimia on kiva odotella. Itse olen vähän myöhässä, mutta ei tuo kevätkään vielä vauhdilla näytä tulevan:)
-Hanne-

Mirjami kirjoitti...

Ihania kevätkylvökuvia :) Nuo ruukut ovat aivan mielettömän ihania!!

Kivaa viikonloppua!

Minna kirjoitti...

Mielettömän ihanat ruukut, italia-fiilistä mielestäni.
Olen kylvänyt muutaman kerran myös kerrottuja petunioita, niistä tulee tosi kauniita. Muista vaan latvoa reilusti vaikka hirvittäisi. Tein ekana vuonna sen virheen, etten raaskinut latvoa tarpeeksi ja niistä tuli honteloita hujakoita. :o

Sussi kirjoitti...

Näyttää niin kauniille ja keväälle!

-T kirjoitti...

Irmastiina: Kevät on ihana, lupaus kesästä <3 Kevät kutkuttaa!!! Valoa ja lämpöä lisääntymissä määrin :)

Katja/lumiomena: Gladiouksesta ei mulla ole juurikaan tietoa... Mutta komeita kukkasia ovat!!
Tein karjalanpiirakoita ja leivinuunini oli alkuun liian kuuma joten eka pellillinen meni vähän liian tummaksi... Mutta loppujen lopuksi kivoja tehdä ja harjoitella sitä rypytystä :) Leppoisaa lauantaita!!

Hanne: Kevät ei todellakaan ole liialla vauhdillaan yllättänyt. Lumisadetta ja pakkasta välillä. Oikein jojo-säätä! Vielä ehdit varmsti kylvöjä tehdä. Toivotaan oikein pitkälle syksyyn asti lämmintä jaksoa :)

Mirjami: Kiitos! Kylvöpuuhat ovat askel kesää kohden. Aina hiukkasen on kesä lähempänä. On kiva aloitella ruukkutarhasta ja toivoa että saa jatkaa pihamaalla :)

Minna: Voi kiitos kovasti vinkistä!! Eka kerta petunioiden suhteen ja vinkit ovat kyllä tarpeen!! LAtvominen kuulostaa kyllä hurjalta.. Mutta hyvä tietää että se on tarpeen ja kannattaa!! Mukavaa maalisviikonloppua :)

Sussi: Kevät; kun saa kädet upottaa multaan, hypistellä siemeniä ja täytellä ruukkuja.. Pienia puuhasteluja ja odotusta.. Mukavia hetkiä viikonloppusi :)

heidi kirjoitti...

Ruukkusi on kyllä niin kauniita, mutta niin on sanomalehtikäärötkin!! Kiitos vinkistä ;)

Hannah kirjoitti...

Oi sinua ihanaista käden taitajaa! Suloinen postaus ja kuvat - valoa ja kevään tuntua tulvillaan!
Ihanaista viikonloppua ja synttärihumua huiskuttelen täältä lehmuskujalta!

kisu kirjoitti...

Ihanat kuvat! Tuo kasvun ihmeen odotus ja lopulta se palkinto on kyllä jännää. Mä olen vähän epävarma, laittelisinko mitään siemieniä...olen toivonut saavani edes pienen kasvihuone-systeemin terassille, mutta ei ole vielä toive toteutunut.

Mukavaa viikonloppua!
-kisu-

Vaakku kirjoitti...

Tosi kauniit ruukut =)
Ihanaa kevään odotusta sinne!

pioni kirjoitti...

Tuo taitaa olla ihan paras teksti kukkapurkin reunaan:)

Kyllä noilla pikkuisilla vihreillä aluilla on suuri vaikutus meidän elämään, minäkin käyn omiani katsomassa aamua iltaa:)

Marjo kirjoitti...

Kiva postaus, hyvin on kylvöt lähteneet käyntiin.omiani vielä odottelen täällä josko ne kohta kanssa..Hauskaa viikonloppua sinne!

-T kirjoitti...

Heidi: Kiva jos sait vinkin laittaa sanomalehdistä multaruukut :) Siitä ne on kätevä laittaa isompiin astioihin keväämmällä ja ei tartte kun multaa vaan ympärille :)

Hannah: Kiitos! Synttärihumua oli eilen kun sankaria juhlistettiin. Täytti 13 vuotta :) Kevätiloa sinulle:)

Kisu: Kasvihuoneesta minäkin haaveilen! Terassiversio olisi hyvä tai sellainen pikkuinen riittäisi hyvin! Inspiroivia kevätpäiviä!

Vaakku: Kevättä odottaessa huomaa oman malttamattomuuden tämän ajanjakson suhteen! Sormet syyhyää ja tieto kevätpuuhastelusta ulkosalla inspiroi. Mukavia hetkiä sinulle kevääseen!

Pioni: Teksti passaa mielestänikin hyvin ja latina on jotenkin sopiva kieli kun on kyse kasveista.
Ihmeellinen vaikutus on kasvun ihmeen seuraamisella ja vihreyden voimalla meihin. On hyvä kun meille on kasvit, vehreys ja vihreys suotu iloksemme!!

Marjo: Meitä on monia jotka odottelemme uutta pilkottavaa vihreyttä puhkeavaksi!! Toivotaan sinulle hyvää kasvukautta ja iloa tähän kevääseen :)

Marie Elisabeth's rum kirjoitti...

Kivoja puuhia siellä :) Toivottavasti synttärikutsut olivat onnistuneet.
Karjalanpiirakat itse tehtyinä on suurta herkkua. Vesi nousi kielelle :)

Aurinkoa ja sadon kasvua tulevalle viikolle <3

-T kirjoitti...

Marie: Kiitos :) Synttärikutsut olivat mukavat, 13-vuotiastamme on nyt juhlittu! Karjalanpiiraat saivat hauskoja hymyilmeitä kahvittelijoiden kasvoille, sillä rypytys ei ollut ihan oppikirjojen mukainen... mutta maku oli kohdallaan :) Innostuin sen verran että aloitin just tekemään uutta satsia piiraita.
Soitellaan, olen tulossa tällä viikolla niille kulmille!!

Tansku kirjoitti...

Kauniita ja niiin keväisen näköisiä kylvöjä,kevät tulee,vaan pikkuhiljaa,on jo rinnassa pahasti sitä:D,sormet syyhyää tuonne kukkapenkkien touhuun ulos♥,hienoa että tulee kevät jälleen!

-T kirjoitti...

Tansku: Just niin, kevät saa aikaan niin monenlaista puuhaa ja touhua.. Kohta ei sisällä enää joudakaan olla vaan kaikki liikenevä aika tulee oltua ulkosalla :)Hyvää kevään aikaa sinulle!