Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vasaran naputusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vasaran naputusta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. heinäkuuta 2011

H e l l e t t ä



Lämmin pikainen tervehdys piitkästä aikaa:)
Toivottavasti kesä ja päivänne on sujuneet hyvin!!
Kesä ja loma-aika ovat täällä hurahtaneet suureksi osaksi rakentamisen merkeissä. Tähän heinäkuuhun on sisältynyt paljon hikisiä päiviä.
Viime vuonna löysimme yli satavuotiaan talovanhuksen jonka silloin purimme ja sen hirret varastoimme. Tähän kesään on sisältynyt nyt sitten perustusten tekoa ja hirsien sovittamista paikoilleen. Tuossa perustusvaiheessa pyörittäessäni betonimyllyä tein samalla muutamia kokeiluja betonista; vadin ja laattoja. Mukaan kuvioita ja elävyyttä tuomaan laitoin pieniä kiviä vuosiluvuksi sekä kasvien lehtiä. Betonivati saanee jäädä ulos vaikkapa pieniä asetelmia odottelemaan tai sellaisenaan.. 

Hirsien kasaaminen ei osoittautunutkaan niin yksinkertaiseksi kuin mitä alkujaan kuvittelimme. Se ei ole ollut vain kasaamista vaan korjaamista ja kasaamista. Väliin pellavanauhaa, jossa on muuten kiva viljamainen tuoksu. Itselleni siitä tulee mieleen kaurapuuron tuoksu ;)

Nyt lauantai-illalle fetasalaattia ja elokuvaa niin saa ajatukset hiukkasen tuulettua rakennuskuvioista..


Kesäisin fiiliksin ja lämpöisin ajatuksin -T

maanantai 26. heinäkuuta 2010







Työleirimme tältä kesältä on saatu vihdoin päätökseen. Ilmat kyllä suosivat meitä, tarkenimme oikein hyvin ;)
Vanha talovanhus on nyt purettu ja sen hirret tallessa ja suojattuna. Kun olimme purkamassa taloa, saapui paikalle eräs vanha mies joka kertoi tarinoita talosta. Hän on itse syntynyt 1920-luvulla tuossa talossa (pirtsakka setä ikäisekseen!). Talon tuvassa on kuulema aikanaan soutuvenekin tehty, pärekoreja ja muita käsitöitä. Ihmisiä nukkui joskus toistakymmentäkin samassa tilassa. Selvisi samalla että talo on siirretty jo kertaalleen ja nykyiselle paikalleen oli 1910-luvulla kasattu. Sitä ennen on ollut lähistöllä mäen päällä arvionsa mukaan ainakin parisen kymmentä vuotta. Eli alkujaan ajassa mennään 1800-luvulle, jolloin talo on rakennettu.
Lahoja hirsiä löytyi harmiksemme aika paljon, mutta tarkoitus on käyttää korvaushirsiä sitten joskus...

Ylimmässä kuvassa vanhoja nauloja ja tappeja, joilla osa hirsistä oli kiinni toisissaan.

Seuraavassa varsinainen tupa-osuus, joka olisi tarkoitus sellaisenaan meidän joskus koota uudelleen. Tuossa kuvassa ensin siitä viereltä on jo purettu talon toinen puoli. Jokainen hirsi merkattiin uudelleen kokoomista ajatellen. Viereisessä kuvassa kattopeltien irrotusta. 

Talon seinustalla kasvoi jotain kaunista työvälineiden lomassa.

Hirsi kerrallaan seinää purkamassa. Konetyön osuus oli vältämätöntä!

Tuvan hormin tiilet säästimme ja pinosimme lopuksi. Näitä ajattelimme vielä käyttää uudelleen piipun rakentamisessa tai jossain muussa. Vikassa kuvassa sitten varastorakennuksesta (tässä vielä keskeneräinen) kuvaa jonka rakensimme mökkitontille. Nuo pellit siinä ovat talon kattopellit, jotka hyödynsimme tuohon varastorakennukseen sivuille ja päälle.

Onneksi tuolla remonttireiskallani on vielä hitusen verran lomaa, jotta saa huilatakin... keskimäärin 12-14 tuntisia työpäiviä tuli hänen urakoitua tuon talon kimpussa! Isoista pojistakin oli todella merkittävää apua ja minä heiluin soppakulhon äärellä sekä niissä hommissa mitä pystyin ja kykenin tekemään. 
Meikäisen loma on nyt jo ohi. Mutta helle ja kesä jatkuu!! Kesän iloja ja sen parasta antia saa nyt nauttia!!! Nauttikaahan ja voikaa hyvin:)

maanantai 12. heinäkuuta 2010


Menimme jokunen kuukausi takaperin kerran uteliaisuuttamme mieheni kotipaikkakunnalla tutkimaan tätä talovanhusta. Tiesimme nimittäin että talon omistajat halusivat luopua siitä, eivät olleet asuneetkaan siinä enää muutamaan vuoteen. Ihan vain uteliaina kiertelimme, katselimme... Jollain lailla meillä kummallakin syttyi tahoillamme pieni ihastuksen poikanen tähän 1910-luvulla rakennettuun taloon, varsinkin sen elämää nähneeseen tupaan... Niinpä tarjosimme tästä jonkun verran, ihan vaan jos joskus kesämökkitarpeita tästä saisi... Ja niinhän siinä sitten lopulta kävi että mökkitarvikket on nyt tässä.



Muistan kun uudemman kerran sitten kävimme taas katsomassa näitä tiloja, ajattelin että järki pitäisi vissiin ottaa käsiin eikä ihastua enää tippaakaan enempää... Mutta kun raotimme muovimattojen alle ja näimme vanhat vanhat lattialankut; juuri jotain sellaista tunnelmaa mitä haluamme kummatkin joskus mökille.
Purkuvaihe on nyt aloitettu ja menossa. Lattialankut ja ikkunat on purettu. Katolta on tyhjennetty hiekkaa, turvetta, sahajauhoja (ja mm kolme jätesäkillistä todella vanhoja kenkiä ja muuta roinaa) Voitte arvata mikä pöly kaikesta sellaisesta lähtee!! Hirret on tarkoitus numeroida ja saada seuraavaksi siirrettyä. Varastorakennusta, suojaa on aloitettu rakentamaan hirsille. Pelkästä tupaosuudesta tulee jo aivan riittävä mökki sitten joskus. Tänä kesänä aika (ja lomat) meneekin siis purkuhommissa  ;)
Mukana olen ollut sen minkä olen pystynyt. Nyt kuitenkin lasten harrastukset ovat kutsuneet osan poppoostamme kotiinpäin, osa pakertaa talovanhuksen parissa. 
Lämmintä hellesäätä ainakin riittää onpa sitten missä on!!

maanantai 20. lokakuuta 2008

Sunnuntain suppislöytöjä...
Lähimetsässä on täällä mukavat suppismaastot! Kävelyretkemme muuttuikin tänään sieniretkeksi, sillä eihän näitä ihanuuksia voi jättää maahan...
Lapset tykkäävät etsiä ja löytää suppiksia. Aina tulee riemu kun löytää sienirykelmän!! Ja onneksi lapset tykkäävät myös syödä suppisruokia :)
Punnitsin että suppilovahveroita löysimme reilun kilon verran tällä kertaa.


Lauantaina laudoitusta...


Eilisen lauantaipäivän urakaksi muodostui terassin jatkeen rakentaminen. Siinä meni lauantai laudoittaessa ja syntyi patio takapihalle.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Päivä on ollut kesäinen
Auringonkukka paistatteli päivää auringossa
ja
perhonen kukkasessa


Pienillä on nyt oma tupa
Yksi projekti on saatu päätökseen.
Viimeistelyt on nyt viimeistelty; kaiteet kiinnitetty, maalaukset maalattu, lukko ja ruokki oveen asennettu (löytyipä sopivasti kirppikseltä tänään lukko ja avain parilla eurolla!)

Sopivasti kun kamppeita raivattiin pois, alkoi sade.

Vaan eriäviä mielipiteitä on täällä oven maalauksen suhteen... Pitäisikö se maalata valkoiseksi vai jättää sen alkuperäinen väri... Vanhaan ihastuneena minä pitäisin sen tuollaisena! Se oli suunnitelmissani jo alunperin...

keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Omppuja on tulossa omenapuihin ja pihlajassa on jo marjoja. Pihlajanmarjojen väritys ei kuitenkaan vielä ole kovin syvä oranssi. Syksyyn alkaa pikkuhiljaa kesä taittumaan ja väritys luonnossa syvenee enemmän kohti lämmintä oranssia, keltaista ja punaista. Muutamia punaisia lehtiä on jo marja-aroniassa.
Mutta vielä on onneksi vihreä valloillaan! Kesää ja lämmintä :) Lollypop-liljat avautuvat vasta nupuistaan, joita keväällä laitoin maahan. Kesäloman viimeistä yhteistä viikkoa täällä viedään!

Vihreä väriltään tulee myös leikkimökistä. Luonnollisesti, koska sitä maalia on jäljellä talon maaleista! Täällä on rakennusmestari päässyt taas vauhtiin viikonlopun lastenvahtipuuhista päästyään. On nyt muutaman päivän vasaroinut ahkerasti ja sen tulos alkaa näkyä. Leikkimökki on saanut muotonsa. Isoveljet ovat olleet apupoikina maalauspuuhissa. Lattia, kuisti ja oven asennus mökistä vielä uupuu, ennenkuin pikkuväki viettää siellä tupaantuliaisiaan.
Leikkimökkiin tulevat ikkunat ovat alkuperäisin Keski-Suomesta papan kotipaikan saunamökistä, joka on purettu. Ikkunoista on monet katseet aikanaan katsottu, ne ovat monet katseet läpi nähneet... Täällä rakentaja on puntaroinut liekö ikkunat leikkimökin kokoon nähden liian isot, mutta niiden vanhan ja kauniin alkuperän tähden ne saavat uuden paikan palvella vielä!
Nyt niistä on päässyt jo kurkistelemaan tulevat pienet leikkimökin omistajat.
Ovi joka on tulossa leikkimökkiin on peräisin myös samaisesta vanhasta pihasaunasta. Siitä on moni käynyt sisään saunaan pesulle ja puhtoisena ulos. Se ei alkuperäisessä koossaan ole sopiva mökin mittoihin ja sen fiksauksessa menee aikansa... Ehkä se saa uutta maaliakin pintaansa.

Vanha ovi saranoineen on aikanaan monta kertaa avattu ja suljettu. Siitä on kuljettu sisään ja ulos. Nyt se saa palvella pieniä lapsia sulkien sisälle mukavia leikkejä.