Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. lokakuuta 2010

Lauantai


Lauantaiaamussa oli pirtsakkaa kirpeyttä; huuruavaa kuuraa maassa ja valoisia auringon säteitä. Pakkasaamut ovat saapuneet... Ja toki tässä lauantaissa aamu sisälsi pienen vapauden tunteen ;)  Meillä vanhemmilla oli nimittäin tänään erikoinen päivä, sillä saimme lastenhoitoapua ja siten keskinäistä aikaa viettää kahden. Syömässä käyminen kahden on meille todella harvinaista herkkua ja se tuo muuten niin arkisiin hetkiin pientä hohtoa... ja elokuvakin oli hyvä :) 
Mieheni on syksyn mittaan korjannut muutamaan otteeseen erään tuttavan autoa ja sitä vastaan tämä tuttavamme tarjoutui nyt hoitamaan lapsia (ja onpa pessyt meillä ikkunoitakin kiitokseksi) :) Mielestäni on kiva että pystyy auttamaan aina siinä asiassa missä osaa ja kykenee :)

Viikonlopun karkkipäiväksi tein kotona tälle viikonlopulle hiukkasen "terveellisempiä" vaihtoehtoja pähkinöistä ja sulasta suklaasta. Pähkinäsekoituspussukan ja kuivattuja taateleita kaadoin pellille ja päälle sulatin tummaa suklaata ja valkosuklaata. Lusikallisia nostin leivinpaperineliöille jotka käärin tötteröiksi ja sitten vain kylmään jäähtymään. 

Tulevaan sunnuntaihinne toivottelen rauhaa ja levollisia hetkiä <3 
Meilläpäin alkoi nyt vasta syysloma ja se tuo ensi viikolle varsinkin lapsille odotettua paussia koulunkäyntiin.




Lämpimin aatoksin, -T





lauantai 16. lokakuuta 2010

Ensilumen aikaan



Ensilumi on aina ihmeellistä. Lapset ovat ottaneet siitä irti sen minkä ovat ehtineet. Meillä on maassa nyt muutaman päivän ajan ollut aavistuksen valkoista :) Se pienikin lumimäärä tuo valoisuutta. Tänään taas hiljalleen lunta sateli.. 
 
Tuo ylimmän kuvan vanha peili löytyi vakiokirppariltani, lähistömme seurakunnan kirpputorilta. Muutaman kerran kuukaudessa tuon kirppiksen käyn kiertämässä. Yksi joululahjakin nyt samalla löytyi nuorimmaisellemme ja ensimmäinen lahja pääsee pian pakettiin :) Tuo kirpputori on siitä mukava kun kaikki tavarat ovat esillä järjestyksessä ja lajiteltuina. Tuosta peilistä vielä; on sellainen vanha sen takaosastaan päätellen ja yläreunastaan ei täysin ehjä. Olkkarin seinältä sai kuitenkin paikan.

Näitä viikonloppuja usein odottaa ja niiden tuomia rennompia hetkiä. Viikonloput mahdollistaa myös ystävien tapaamisia. Laitoin tänään tarjolle Kreikasta tuotuun lasipulloon mustaherukkamehua. Tuo pullo on mielestäni kaunis sen "samaria"-tekstin vuoksi. Silloin paikallisessa ravintolassa vettä ruokajuomaksi tilattaessamme saimme tuon pullon ja kysyimme sitä lähtiessämme josko sen saisimme mukaamme.. Alkuun ei tarjoilija meinannut ymmärtää että tahtoisin sen oikeasti viedä kotiin saakka ;) Onneksi sain sen mukaani, sillä mielestäni ovat mukavimpia matkamuistoja!

Näillä turinoilla terveiseni lähetän ja valoisaa, raikasta viikonloppua luoksenne toivotan! Pukeutukaahan lämpimästi ja villaista sukkaa ja paitaa ylle!!! 


-T

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kannuja, kranssi ja banoffeeta



Syksyinen tervehdys!

Puiden lehdet ovat viikolla putoilleet hiumasti! On ollut todellista lehtisateen aikaa. Vielä halusin väsätä punertavistakin marja-aronian oksista kranssin, sillä niiden väri kuivuessaan pysyy lähes samana. Syksyn merkit on ilmassa!! Pimenevien iltojen myötä on yksi leikki josta lapset meillä erityisesti pitävät ja jota taas pimenevien iltojen myötä voi leikkiä, nimittäin taskulamppupiilo :) Tänään pitkästä aikaa joku lapsistamme sen muisti ja ehdotti ja itsestänikin se on kieltämättä hauskaa etsiä taskulampun valossa piilossa olevia ja parasta se on silloin kun kaikki siihen osallistuu :)

Pienimuotoista kannutehtailua olen tehnyt. Alkujaan halusin pienille maitokannuilleni antiikkiset korkit. Korkin mitan perusteella lähdin siten kannuja suunnittelemaan ja laskemaan kutistumisvaroja. Käyttämäni savi kun kutistuu suunnilleen 20 prosenttia. Osa korkeista uppoaa nyt lopullisiin töihin vähemmän, osa enemmän.. 


Banoffeen makean täyttävää torttua tuli myös tehtyä. Googlettamalla tuon tortun nimen, löytyy monen monta reseptiä. Kondensoitua maitotölkkiä keittelin puolisentoista tuntia ja tsadaa... syntyy kuin toffeeta itsestään! Oikeastaan tässä kakussa ei ollut muuta tekemista kun vain aineiden kasaaminen; pohjalla suklaakeksejä(murskattuja) ja rasvaa, välissä lisäksi banaania ja päällä kermaa. Tuota ohjetta soveltaen voi muuten tehdä vaikka millaisia erilaisia versioita käyttäen erilaisia täytteitä :)

Viikko taasen aluillaan, antoisia syksyn päiviä!!!



sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Tuiketta


Lokakuu on alkanut lämpimästi :) Aurinko on lämmittänyt ihmeellisen voimakkaasti vielä tähän aikaan vuodesta! Viikonlopuumme on mahtunut mukavia juhlia; hääjuhlaa ja synttärisankarin juhlistamista. Hääjuhlassa olimme Itäisessä suomessa. Pitkällä automatkalla sai laajan kuvan ruskan sävyssä kylpevistä lehtipuista ja ihastella kaikkea tätä syksyn kauneutta. Ajattelinkin että tämä viikonloppu lienee yksi kauneimmista ja lämpöisimmistä tämän syksyn viikonlopuista... Hääparin onnellisuus toki vaikutti myös viikonlopun kauneuteen :) Mutta toivottavasti tälläistä aurinkoa ja ruskan sävyjä olisi vielä pitkään :)

Olen viime aikoina löytänyt lisää kirppikseltä itselleni mieluisen värisiä vaatteita tähän syksyyn. Kuvien rusehtavanharmaaseen pellavahameeseen ihastuin heti ja samaten suklaanruskean sävyiseen villatakkiin jossa on pitsimäinen reunus. Kirpparihinnatkin aina miellyttävät, muutama euro per vaatekappale :)
Tänään illan suussa virittelin omenapuun oksille lyhtyjä. Siellä paloivat pitkälle iltaan syksyn pimeydessä.. Kynttilätuikkuja ja lyhtyjäkään ei tässä pimeydessä koskaan kai voi olla liikaa..!?!

Mieltälämmittävän tunnustuksen olen jokunen aika sitten saanut Toukokallion Sannalta, kiitän sinua kovin ja iloitsen :) Olen ollut jotenkin vaan aika huono ja aikaansaamaton jakamaan viime aikoina tunnustuksia eteenpäin... Uskon että ne kuuluvat täällä blogimaailmassa ehdottomasti niiin moneen blogiin ja haluaisin jakaa niitä teille kaikille!!!

Alkavalle lokakuulle, uuteen viikkoon voimaa, valoa ja lämpöä luoksenne <3

Ps. Yritin laittaa kuvat rinnakkain, mutta joku uusi systeemi ilmeisesti tähän kuvien laittamiseen on tullut (??) ja menevät alekkain...Samapa tuo!



tiistai 14. syyskuuta 2010

Sieniretkellä



Löytyihän niitä jo!! Ekat suppilovahverot oli ilo löytää vihreiden sammalmättäiden seasta. Paaljon oli pienen pieniä suppilovahverojen alkuja ja jätimmekin ne vielä maahan kasvamaan, mutta suurimmat päätyivät sienikoriin. Lasten kanssa kävimme yhdessä eilen lähimetsässä keräämässä ja on aina riemastuttavaa nähdä lasten innostuvan sienilöydöistään, yhtälailla on ilo itsellenikin löytää sieniä :)

Lapset vaan meinasivat sitten kotona että ei mitään piirasta niistä tehdä, vaan perunoiden kanssa sienikastiketta! Onneksi kumpaankin riitti sieniä. Yhden pojistamme lemppariruokaa on nimittäin sienikastike. On joskus kysynytkin kun olen tehnyt sienikastiketta ruoaksi että saako hän yksin syödä kaiken... 


Tässä piiraassa on sienten lisäksi täytteenä purjoa (sieniä ja purjoa paiston ensin pannulla voin kanssa), paprikaa, aurajuustoa, kolmen juuston kermaa, kananmunia ja päällä juustoraastetta. Pohja on valmistaikinapohja.  200astetta/n 35 min.

Nautitaan syksyn antimista!!! Mukavaa viikon jatkoa sinulle kuka oletkin :)

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Puolukkaa ja kukkasipuleita


Metsäretkelle päästiin eilen katsastamaan sienitilannetta, mutta koska niitä ei liiemmin löytynytkään niin retki vaihtui nopeasti puolukkareissuksi. Lähistöllämme on kauniit jäkäläiset maisemat :) Yllätyimme vain hirvikärpästen määrästä(!!!) niitä en muista että olisi edellisinä vuosina näin paljoa ollut, tai sitten vain kuvittelin..  Illalla keittelin pieniin purnukoihin hilloa, sopii laatikkoruokien ja pinaattilettusten seuralaiseksi. Pilttipurkkien punaruudullisia kansia olen säästänyt, ovat sellaisenaan niin kivannäköisiä :)



Kukkasipuleja minun tulee lähes joka syksy hankittua. Tässä jokunen aika sitten kauppareissulta lähti taas mukaani helmililjan ja krookuksen pikkuisia sipuleja. Löysin nyt myös ilokseni ulkovarastostamme keväällä kukkineiden kukkasipulien sipuleja. Olen ilmeisesti säästänyt niitä syksyä ajatellen että laitan niitä maahan.. Ilo oli ne nyt löytää! Irrotin niitä multapaakuista ja lajittelin ne niin että ne voi pian istuttaa maahan. Tuon kukallisen istutuslapion löysin joskus puutarhamessuilta, on ollut tarpeellinen ja ilo silmälle :)


Mukavia syystouhuja ja aurinkoisia päiviä tahoillenne!!!  <3

maanantai 6. syyskuuta 2010

Omppuja ja kissankäpäliä


Syksyssä on ehdottomasti mukavaa omena-aika! Muutamana syksynä olemme saaneet tutuiltamme omenoita ja niin taas tänäkin syksynä olemme iloinneet yhdestä meille saapuneesta omenalähetyksestä :) Keittelin siitä satsista muutamaan purkkiin hilloa kanelitankojen kanssa. Lettujen kanssa sitä on jo testattu. Mukavaa on myös kun omppupuumme tuottaa muutamia omiakin punaposkisia omenoita :) Uuniomenoiksi testasin niitä tänään mantelirouheen, fariinisokerin, voin ja kanelin kanssa.  
Syksyistä metsäretkeä lähimetsään olen ajatellut, tänään jo juttelimme siitä josko suppilovahveroita voisi mennä etsimään. Kuutosluokkalaisemme herkkua on suppilovahveroista tehty kastike ja innoissaan hän aina lähtee sienimetsäänkin mukaan :) Ehkäpä tässä joku päivä...


Niin ja...
ihmeellinen pieni miukulainen on meille eilen muuttanut! Kyllä vaan! Punertava kisulainen, pentukissa karvinen :)  Vanhan koriin vuorasin hälle pehmeän paikan mutta sohvan nurkka lienee hälle mukavampi... Suklaisen kaakaon nimi hälle keksittiin; tatza, mutta tassuksi pienten suussa näyttää myös taipuvan :) Nappasin kuvan nukkuvasta viiruraitaisesta pikkuisesta uudella kamerallani :) Toivottavasti ympäristön hiiret saa jossain vaiheessa kyytiä!!!




Oranssia syyskuuta, syysiltoihin lämpöä toivottelen!!!

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

L o k a k u i s i a
Kuvia
ulkoa ja sisältä...
...vailla sen kummempia sanoja tai ajatuksia.


Kuisteille on laitettu talvisempaa ilmettä
~
...ja sisälle haettu lämpöisempää fiilistä
~

Tänään silmäni tarttuivat tekstiin joka oli kuvatekstinä kortissa jonka olen joskus saanut:

"...Ja sinä aivan yksinkertaisesti tänäänkin hengität.
Jokin elää.

kuulet äänet, monet äänet
kuulet ainakin lähimmät"


sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Tänä aamuna jotenkin sai kokea erityistä sunnuntaiaamun rauhaa hennon lumisateen muodossa :) Ne ensimmäiset lumisateet ovat aina erikoisia hetkiä! Lämmin jakso on auttamattomasti takana ja kylmät edessä!
Äitini kirppislöytö (15eur) minulle on tuo kuvan villatakki. Tykkään sen väreistä tosi paljon, ovat minun tyylisiäni värejä, vaikkakin harmaaseen olen myös tänä syksynä hurahtanut. Harmaan neuleen ja harmaan villakangastakin olen hankkinutkin syksyisiin päiviin. Mutta tämä neule tuo mieleeni voimakkaasti sykyä ja talveakin!
Neule lienee aika vanha... Mutta minulle uusi :)



Eilen olin Espoossa maalaismarkkinoilla ulkoiluttamassa ruukkujani. Päivä oli kylmä ja tuulinen vaikka villaista oli kolmin kerroin ylläni!!! Tuo paikallaan seisominen saa kuitenkin hytisemään, palelemaan ja nenän punaiseksi. Kylmän kokemuksen jälkeen tuntuu siltä etten taida enää hevillä lähteä ulkoilmamarkkinoille... Vaikka ihan mukavaa siellä muuten oli :)


Uuteen viikkoon lämpimiä hetkiä, villasukkia ja -paitoja
oikein runsaasti!!!


tiistai 29. syyskuuta 2009

S y y s i s t u t u k s i a




Muutamiin koreihin ja ruukkuihin laittelin hiukan syksyistä ilmettä. Vaihtelin tänään kesäkukkia pois. Pelargoniat olivat vielä kukassa ja olisi ihanaa jos omistaisi sellaisen ison kellarin, mihin niitä voisi viedä talveksi säilöön ja talvilepoon. Mitenköhän ne saisi muuten säilymään talven yli? Mutta nyt syksyiset jutut; sammalet, jäkälät ja puokukanvarvut ovat myös ihania ja kauniita sellaisenaan.
Tykkään kovasti sammalesta! Sammalta ja jäkälää voisi laittaa vaikka pelkästään syksyn asetelmiin, mutta jouluvalojen takia hankin muutamia callunoita jotta tuovat hiukan korkeutta asetelmiin ja siten niihin voisi laittaa tuonnenpana pimenevinä iltoina jouluvaloja...
Kesäkukista jätin muutaman muratin myös syksyisiin koreihin.

Kasvimaalle tuli myös tänään istutettua muutama valkosipulin kynsi. Olivat jo alkaneet itää hiukan vihreää vartta sisällä. Saa nähdä onnistuuko, olen näissä valkosipulin istutuksissa hiukan untuvikkona :)


sunnuntai 20. syyskuuta 2009

A u r i n k oa Si s ä l l ä
Keväällä maahan istutetut auringonkukan siemenet ovat nyt kasvaneet yli kaksimetrisiksi hujopeiksi. Muutaman nappasin niistä maljakkoon sisälle. Tykkään auringonkukista, ne kuuluvat suosikki kukkieni joukkoon :) Niistä on muutama taitettu myös tutuille merkkipäivien vuoksi viemisiksi :) Yksi kukkahan sellaisenaan on jo näyttävä! Ehdottomasti ensi keväänä on muistettava laittaa taasen näiden kukkien siemeniä maahan ja tuplasti enemmän!!
Muuten, tuo kuvassa pilkistävä sohvapöytä oli kesäinen projektini, kun hioin sen hiomapaperilla käsin. Eihän se hetkessä valmistunut, vaan vei muutaman päivän ja illan aikaa (kaikkea muutakin touhua kun kesän mittaan oli) Se oli alunperin todella tumman ruskea, melkein musta. Ajattelin josko maalaisin sitä vielä, mutta nyt tuntuu siltä että taidan antaa sen jäädä tuollaiseksi puun sävyyn (kun ja koska kaikkea muutakin puuhaa riittää!) Ja voihan sen aina jossain vaiheessa maalata kun mieli taasen muuttuu! Näinhän se menee :)

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Syksyistä viikkoa on vietetty. Näiden kuvissa näkyvien kultaisten heinäviidakoiden läpi olemme kahdesti tällä viikolla kulkeneet. Ihan vain lähimetsää oltu kiertelemässä; tutkimassa puolukka- ja suppilovahverosatoa sekä aistimassa metsän rauhaa. Osaksi vastapainona alkaneelle työlle. Lapsille metsässä kiertely tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksia ja he nauttivat löytäessään erilaisia metsän aarteita :)
Suppilovahveroita näyttää muuten näille seuduille tulevan hyvin. Eilen jo niitä löytyi reilun litran verran ja pienen pieniä pikkuruisia suppiksia näkyy olevan ja tulevan runsaasti! Parin-kolmen viikon kuluttua kannattanee tehdä viimeistään uusi reissu noille sammalmättäille. Puolukoitakin on tulossa hyvin ja niitä parin piirakan verran on jo kerätty.



~


Ajattelin jakaa teidän kanssanne tämän puolukkaisen reseptin mitä jo kahdesti tällä viikolla on tullut leipastua. Siinä kanelia laitan hiukan enemmän kuin ohjeessa on, se tuo jo aavistuksen jouluista fiilistä :) Oikeesti se maistuu ihmeen hyvin puolukan seuralaisena!

Puolukkatorttu

200g margariiniä
3dl sokeria
2 munaa
6dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Täyte:
3dl puolukoita
1/2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia

Pinnalle: tomusokeria

Valmista taikina kuten murotaikina ja laita taikinasta n puolet voidellun vuoan pohjalle. Levitä päälle puolukkatäyte ja laita loppu taikina puolukkatäytteen päälle. Ei tarvitse laittaa tasaisesti tätä toista kerrosta vaan pinta saa jäädä rosoiseksi.
175 ast/ ~tunti. Tarjoa lisänä vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa.
(Maistuu kyllä ihan noinkin :))


Maistuvaista viikkoa

&


Lämmintä ja kauniita syksyn päiviä!!!


perjantai 21. elokuuta 2009

S y k s y ä


Kanervat kukkivat pöydällä ja ensimmäiset "tuvan" lämmitykset tällä viikolla kesän jälkeen taas tehty. Aistittavissa siis syksyn pirtsakat ja koleammat tuulet.

Nautinnollista syksyn aikaa!!!