sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Hetkiä pääsiäisestä

Oikein hyvää ja rauhaisaa pääsiäisen aikaa jokaiselle! Valoisa ja lämmin sääjakso on saanut siivittää näitä päiviä :) Kevätpäivissä on ollut aistittavissa häivähdys kesästä :) Leppoisat vapaahetket kotosalla ovat tuntuneet tervetulleilta. Näistä on nautittu!! Tänä pääsiäispäivän aamuna saa toivottaa myös iloista ylösnousemusjuhlaa! Sanoman ydin on toivoa tuova; Jeesus on ylösnoussut!

Pienen pääsiäisasetelman tein kukkivista perunanarsisseista, jotka jatkaavat kukkimistaan nyt oasis sienessä. Hiukkasen koristin sitä täältä hankitulla rautakruunulla ja sammalella.
Kranssiin laitoin heinää, sammalta, höyheniä. Kranssin pohja syntyi rautalangasta ja meriheinästä. Siihen päätyivät myös jo kukkineet helmihyasintin sipuliosat.
Pääsiäispöytään nappasin reseptin tätä hiukan soveltaen ja muunnellen. Täytyy todeta että kiireettömästi ja yhdessä tehden ruoanlaitto on mukavaa ja palkitsevaakin :) Uudenlaiseen jälkkärireseptiin tykästyin ja sen sisällä mämmiin epäilevästi suhtautuvat perheenjäsenemme sitä suht moitteettomasti söivät ;)

Tänään kevätpäivän aamussa oli myös suloinen tuulahdus, sillä sain nousta päivään onnittelulaulun saattelemana ;)


Valoisaa jä lämmintä aikaa toivotellen!!!



15 kommenttia:

Minttuli kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Katja / Lumiomena kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä! Riemua tähän päivään ja muutenkin ihania kevättunnelmia koko Vihreän talon väelle. :)

(Poistin edellisen kommentin. Olemme pääsiäisen vietossa vanhempieni luona ja kirjoitin kommenttini vahingossa äitini tunnuksilla. :))

tinttarus kirjoitti...

Yhdyn onnittelulauluun♥
Iloitaan ylösnousemuksen ihmeestä ja valosta, joka kulkee kerallamme minne ikinä polkumme vie...
KAuniiden kuviesi levollisuudessa viihdyin taas niin...

Iloa, onnea ja valonsäteitä päivääsi!

-T kirjoitti...

Katja Lumiomena: Kiitos :) Riemua keväästä ja lämmöstä on tässä päivässä :) Hyvää pääsiäisen aikaa sinne teille kotiporukoittesi luokse!!!

Tinttarus: Kiitos! Havahduin tänään ajatukseen että kolmen vuoden päästä kun täytän neljäkymmentä, niin samana vuonna esikoinen tulee täysi-ikäiseksi :) Ajankulku on ihmeellistä!!
Kauniisti sanasi muotoilit, ylösnousemusihmettä päivääsi myös!!

Marie Elisabeth's rum kirjoitti...

Teillä on ollut ihania herkkuhetkiä :)
Pääsiäisen koristelut raikastaa ja juhlistaa kotia kivasti.
Meillä J on ollut kovassa kuumeessa joten minä olen herkutellut nuorukaisten seurassa. Tänään ei onneksi enää lämpö ole noussut joten hänkin pääsee nauttimaan tästä
auringon ihanuudesta :)

Oikein rauhaisaa pääsiäisen jatkoa sinne ja soitellaan <3

Sussi kirjoitti...

Rauhallista pyhien jatkoa

Marge kirjoitti...

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan...:)
Onko syntymäpäiväsi? Lämpimät onnittelut!!♥
Tänään on nautittu jo ihan kesäpäivästä täällä, niin lämmintä tänään on. Tehty puutarhassa siivoustöitä ja jatkamaan vielä tästä menen..:)Paljon on puhdehommia näin keväisin niin kotona kuin mökillä, mutta pikkuhiljaa...:)
Toivotan siunattua pääsiäistä teille!!♥

Irmastiina kirjoitti...

Onnea täältäkin!!

Rauhallista ilon juhlaa sinulle!!

-T kirjoitti...

Marie: Kiitos<3 Pienesti vain koristin kotia, oikeastaan tuolla kranssilla ja kuvan pienellä kukka-asetelmalla. Juhlan tuntua niistäkin:) Kovaa kuumetta ilmeisesti on ollut liikkeellä, paranemistervehdys sinne!! Soitellaan :)

Sussi: Kiitos ja samoin sinne!!!

MArge: Kiitos, kyllä tänään on :) Näin keväällä kun on synttäri niin usein voi olla niin vaihteleva sää, tänä vuonna on nyt voinut kokea että sää on suosinut lempeästi :)
Mukavia kevättouhuja sinne edelleen :)

Irmastiina: Kiitos paljon, hymyilen sinulle ja toivotan oikein lämpimiä hetkiä päiviisi :)

pioni kirjoitti...

Onnea sinulle!

Aivan ihanat ilmat ovat meitä hellineet, ja herätelleet sipulikukkiakin kevääseen.

Jossu kirjoitti...

Onnittelut halauksen kera lähetän täältä!
Ihania herkkuja teillä kuulunut pääsiäiseen. Meillä tuo mämmi menee ihan sellaisenaan, toki sokerilla ja kermalla maustettuna.
Aurinkoisia päiviä lisää toivottelen myös!

-T kirjoitti...

Pioni: Kiitos :) Kyllä, sipulikukat nousee voimalla ja lehdet puskee innolla esiin pian puista näillä keleillä :) IHANAAA <3

Jossu: Kiitos paljon :) Mämmi on minun herkkuni ja kermalla, ai ai se on hyvää... Rahkaleivokset kuuluu pääsiäislemppareihini myös!!
Kaunista päivän jatkoa :)

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Lämmin pääsiäinen vietetty rakkaitten kanssa.Nautittu vapaasta ja lämmöstä.
Iloista vappuviikkoa sinulle ♥
Kaisalta

Teija kirjoitti...

Heippahei ja myöhästyneet onnittelut! Pääsiäinenkin on nyt jo vietetty, joten toivottelen nyt siispä oikein kaunista ja valoisaa kevätviikkoa. Ja toki vapun odotusta!

Kauniita kuvia jälleen!

-T kirjoitti...

Pajupirtin Kaisa: Kiitos :) Vappuviikko astui tosiaan kuvioon...Toivotaan keväistä keliä ja mukavia hetkiä :)

Teija: Kiitos!! Kevään iloja ja riemua tähän alkaneeseen viikkoon sinulle myös:)