lauantai 26. marraskuuta 2011

Toiveissa..


Hiljalleen alkaa jouluiset tuoksut levittäytyä taloksi. Silmät piti sulkea kiinni kun tuoksuttelin ensimmäistä hyasinttiä... Tuttu ja turvallinen tuoksu :) 

Marraskuisen poikamme synttäreitä on vietetty. Paljon makeaa siis leivottu. Suolaisena pikkupurtavana tein voileipäkeksejä vanhan leivontakirjan ohjeella. Osaan päälle unikonsiemeniä, osa tavallisia. Levittyvän juuston kanssa mukava yhdistelmä:)

Monella tavalla touhukas kuukausi on edessä, niinkuin varmasti monessa kodissa näin joulun alla. Pohdinnan alla on ollut suhtautuminen tuleviin vilkkaisiin päiviin. Arvomaailmaani ei kuulu kiire, mutta huomaan sen sujahtavan kuvioihin helposti mukaan, sillä käsityöläisen joulunalusaika on vuodessa vilkkainta aikaa. Olen pohtinut keinoja kaihtaa liiallista kiirettä ja miten jättää se taka-alalle. Siihen ajatukseen kietoutuu osaltaan myös suhtautuminen ympärillä vallitseviin arvoihin. Huomaan myös kyseenalaistavani monet joulumainoslehtiset lelulehtineen.. Ajatuksissa onkin kääriä paketteihin vain käytännöllistä ja tarpeellista ja sitäkin minimaalisesti. Tahtoisin sujauttaa pakettien mukaan lämpimiä ajatuksia ja yhdessäoloa tuovia asioita.

Kuvissa olevan joulukukkasen "pesä" on sammalesta ja kanaverkosta. Näillä keleillä käy sammalen kerääminen helposti. Vaikka lunta toivotaan satavaksi. Sellaista hiljalleen ja hitaasti leijuvaa hiutaletta...

Rauhaisaa alkavaa adventin aikaa <3


14 kommenttia:

selma kirjoitti...

Ihan samaa mieltä kiireestä ja lelulehtisistä! Voimia käsityöläiselle!

Hannah kirjoitti...

Miten kauniita kuvia ja tunnelmia täällä! Samoin ajatuksin kuljen minäkin kohti joulua, rakennan jouluamme pienesti ja rauhaa vaalien.
Lempeää ja levollista adventtia sinulle ja rakkaillesi♥

Sanna-Pauliina kirjoitti...

Kauniita kuvia! Minullakin ensimmäinen hyasintti keittiön pöydällä :) Lumi se käy täällä maassa aina vähä väliä, mutta sulaa pois.. Saisi tulla pikku pakkaset! Tosi pimeää ilman lunta..

-T kirjoitti...

Selma: Kiitos! Hitaampi ote olisi varmasti monella tapaa terveellisempää... Opettelua kiireisen yhteiskunnan keskellä :) Rauhaisaa joulun odotusta sinulle!

Hannah:Kiitos! Sitä rauhottumista kaipaa! Ihanalta kuulostaa sinun suunnitelmasi luoda joulufiilistä :)

Sanna-Pauliina: Oi, lunta!! Meillä ei ole vielä ollut, toivotaan kovasti! Ensimmäinen hyasintti lienee aina se paras :)

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Ihanaa alkavaa adventtiaikaa, sinulle ja perheellesi T!

Meilläkin ollaan lastenkutsutunnelmissa, kun oma jouluyön synttärityttöni ottaa huomenna varaslähdön kuusivuotispäiväänsä. Meille on tulossa yhdeksän 5-7-vuotiasta pikkuneitiä juhlimaan. Ensimmäinen adventtisunnuntai ei siis lie kovin rauhallinen, mutta ilo täyttää mielen niin lastenjuhlan kuin alkavan valoisan ajan vuoksi.

Tytti kirjoitti...

Kiva idea tuo kukkapesä,niin lunta olis kiva jos saada mutta sitäkin kohtuudella.Hyvää 1.adventtia..

Liisi kirjoitti...

Love your blog. Happy 1st Advent!

Hugs,
Liisi

Sussi kirjoitti...

Minulla on ihan samanlaisia ajatuksia joulunajasta. Maailma ympärillä on yhtä valtaisaa kiirettä ja hälinää. Pysyttelen itse syrjässä ja hiljaisuudessa.

tinttarus kirjoitti...

Luoksesi levollisia tuokioita ja adventin valoa!
Olen laittanut allakkaan erityisen merkinnän yhteen lauantaihin....kutkuttavan suloiselta tuntuu ajatus, että tapaan sinut kojullasi. Ja oi, miten odotan, että saan ostaa jotakin ,mikä sitten arjessakin muistuttaa sinusta ihanasta!
Itsekin käärin paketeihin harkiten ja niukasti. Palasimme juuri laulamasta Hoosiannaa. Sanaa kuullessamme tartuin jaettuun ajatukseen juuri siitä, miten ne aineettomat lahjat, aika ja kauniit ajatukset, olisivat niin paljon parempia lahjoja. Kunpa osaisi jakaa lapsillekin sydäminn saakka sitä joulun todellista sanomaa♥

pioni kirjoitti...

Kiirettä on pitänyt. Osallistuin yksiin joulumyyjäisiin, mutta nyt ne on ohi ja toivottavasti kiireet myös.
Rauhaisaa adventtiaikaa sinulle!

Maria kirjoitti...

Ihanaa adventin aikaa! Kiirettä ja touhua varmasti riittää, mutta juuri sopivasti maustettuna jouluisilla ajatuksilla, se kuuluu asiaan ;)

Jaksamista joulukiireiselle käsityöläiselle! Tuotoksesi ovat ihania!

-T kirjoitti...

Katja Lumiomena: Ihanalta kuulostaa iloiset juhlat pikkuneitien kesken :) Onnea sinne!!

Tytti:Kiitos! Lunta odotellaan..Tänä aamuna ajattelin että näinköhän pieniä lumihiutaleita, en ollut varma..Ehkä toivetta?!!

Liisi: Thank you for your words :) Advent, a quite time for you!

Sussi: Samat ajatukset :)Hälinän keskeltä on ihana palata aina kotiin rauhoittumaan:) Siksi toivon kodin olevan rauhallinen paikka..

tinttarus: Tuota ajatusta miten lapsille saisi välitettyä joulun todellista sanomaan mieliinpainuvasti ja niin että sitä kantaisivat sydämessään olen ajatuksissani myös kantanut. Ihana juttu tuo että olette olleet laulamassa adventtilauluja:) Odotan tulevaa Turun reissua ja tapaamistamme, jännä ja mukava ajatus nähdä sinut!!! Ihanaa adventin aikaa sinne:)

Pioni: Olitko myymässä joulumyyjäisissä? Kiireet kyllä myyjäisten jälkeen aina helpottaa.. Rauhaisaa adventina aikaa!!

Vaahtera-Maria: Kiitos! Samoin sinne adventtiin rauhaisia päiviä!!

Marge kirjoitti...

Juuri näin ystäväin, samoja aatoksia täälläkin!!♥
Voileipäkeksit näyttäävt tosi herrkullisilta!!

Lämmin adventin halaus Sinulle!♥

-T kirjoitti...

Marge: Voileipäkekseille on yllättävän helppo resepti :) Lämmintä ja kaunista adventin aikaa sinulle myös <3