sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Synttäriä


Synttärit ovat tietynlainen etappi, ajankulun nopeus on taas kerran todistettu. Pikkuisen neitimme synttärikakun viisi kynttilää on puhallettu :) Vastahan hän syntyi ja oli aivan pieni. Pieni toki vieläkin, mutta isomman lapsen elkeet noustavat jo päätään. Lähes koko viikonlopun pikku prinsessa on kulkenut kruunu päässä ja uusi mekko päällään. Sen helmoja on tutkittu kun tekee sellaisia tietynlaisia pyörähtelyliikkeitä ;) 
Jokunen aika sitten kauppareissulla nopeana tyttönä ehti pikku neiti nappasta hyllystä vaaleanpunaista tomusokeria ja sanoi että tämä on sitten hänen synttäreitään varten.. No, ainut mikä mieleeni nyt synttäreiden alla tuli oli aleksanterin leivokset.

Neilikoilla koristelin juhlan kunniaksi sammalmättään, joka oli joulusta jäänyt ja toimi silloin hyasinttien "pesänä". Neilikka on kukka josta olen oppinut tykkäämään sen hyvän kestävyytensä vuoksi.

Vaalituloksia kuulostelen ja seurailen tässä samalla toisella silmällä. Jotenkin kiinnostukseni kohteena ehdokkaiden äänimäärien lisäksi on myös äänestysprosentit, äänialueet, äänestysvilkkaus jne... Näitä tutkistelen varmaankin sitten ensi viikolla lehdistä.

Luntakin on saatu oikein roppa kaupalla viikonlopun aikaan. Lumikolalla on ollut käyttöä. Hyvää kuntotreeniä vaan. Sydäntalvea elellään...

-T

16 kommenttia:

MaMMeli kirjoitti...

Onnea ihanalle 5-vuotiaalle neidille <3 Vaalivalvojaisia täälläkin katsellaan:)

Nipsu kirjoitti...

Kertakaikkisen kaunis asetelma!!
Minäkin suosin nykyisin neilikoita, ne saattavat kestää helposti yli pari viikkoa! Kunhan vaan vähän karsii nuutuneimpia välillä...
Ja on niin totta, että synttäreistä sen ajankulun huomaa, omista ja lasten :D

Mukavaa viikkoa!!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Onnittelut iloiselle ja reippaalle 5- vuotiaalle :) Prinsessakakku kuuluu lemppareihini ja vaaleanpunaisena ah, niin kaunis!
Vaaleja on jännitetty ja jännitys näyttää jatkuvan. Tietää mistä tänään työpaikan kahvipöydässä puhutaan ;)
Minua ei niinkään nuo taulukot kiinnosta ja gallupeille jopa allerginen. Toivotaan että lopputulos hyvä.
Kaunista alkavaa viikkoa :)

Sussi kirjoitti...

Että on suloinen väri tuo vaaleanpunainen!

Vaalituloksia seuraan minäkin mielenkiinnolla.

Esmeralda kirjoitti...

Kyllä se vuosi lasten syntymäpäivien välissä menee aina niin vauhdilla.
Iloa alkaneeseen viikkoon!

Tanja kirjoitti...

Niin kaunista. Onnea sinne!

-T kirjoitti...

MaMMeli: Kiitos:) Jännitys jatkuu vaalien suhteen seuraaville viikoille..

Nipsu: Kiitos :) Neilikat kyllä säilyvät ihmeen hyvin!!! Ja kerrosmainen kukka on lisäksi niin kaunis :) Hinta-laatusuhde tässä kukassa kohdallaan ;)

Marie: Kiitos :) Prinsessakakussa vaniljakastike on ihana täytteenä :) Olen joskus tehnyt myös vihreänä versiona. Teinpä muuten (nyt muistinkin) aikanaan tyttöserkkuni ylppäreihin prinsessakakkuja hälle, vaaleanpunaisena :)
Vaalit siis jatkuu... Toivotaan parasta!! Äänijakaumia ja alueita olen varmaan aina tutkinut mielenkiinnosta vaikka Jep, sivuseikkojahan ne.. Lopputulos se tärkein!! Mukavaa viikon jatkoa :)

Sussi: :) Mukavaa viikon jatkoa!!

Esmeralda: Näin on! Aika hurahtaa! Päivät, viikot, kuukaudet... Kohta ollaan taas keväässä :)

Tanja: Kiitos :)

pioni kirjoitti...

Viisi vuotta on aika mukava ikä, osaa jo paljon ja silti on vielä pieni (vaikkei varmaan omasta mielestään). Onnea neidille!

Mira kirjoitti...

voi mitä prinsessaherkkuja ja -kakkukin ;) ja nelikoitakin on täälläkin opeteltu tykkäämään niistä saa vaikka mitä koristeita.onnittelut täältäkin vielä.

Maaka kirjoitti...

Merkkailin kans synttäripäiviä kalenteriin, kummasti ne myös rytmittävät vuotta, etappeja juhlien järjestämisineenkin :) Vaan taas sitä "kauhisteli" siitä vuosia merkitessään: Apua, joko Keetta täyttää 4v ja menee kerhoon, E-M 7v ja kouluun... jne! :)

Oli muuten aivan hurmaavat astiastot teidän nukkiksessa! Teetkö tuollaisia mini astioita ja kulhoja myyntiin? ;)

Maaka kirjoitti...

Niin ja onnea %-vuotiaalle!

tinttarus kirjoitti...

Onnen terveinen 5-vuotiaalle prinsessalle täältä vielä myöhäistuulen kuljettamana.....
Prinsessakakku vaaleanpunervana on ♥ niin herkullisen kaunis!

Lunta todentotta riittää ja nyt on kirpakka pakkaspoikakin nipistellyt korvannipukoista:)

En ole ollut talvi-ihminen, mutta nyt nautin puhtaudesta ja valkoisen kosketuksesta! Eilen kävelin hiljenevässä illassa valojaan sytyttelevän tähtitaivaan alla pitkin lumista metsätietä. Huokailin kiitollisena, näkymä ympärilläni oli niin kaunis.

Päiviisi paljon iloa!!
Meillä ahersi keittiössä neitokaiset kaksistaan ja nyt tuoksuu mikäs muu kuin siskonmakkarakeitto, nam:)

-T kirjoitti...

Pioni: Niinpä, viisi vuotias on hyvässä iässä :) Ihana aito lapsen maailma ja oma temperamentti jota nyt neljännen lapsen kohdalla jollain lailla haikeudellakin seuraan... Kun ei noita muksuja enää taida meille tulla.. Nautin vielä nyt tästä lapsen maailmasta :)

Mira: Kiitos! Prinsessaherkuissa on ihana väri ja maku, kieltämättä näin on :)

Maaka: Ihana lapsille kun juhlia on heidän vuokseen. Ponnistus ne ovat aina kuitenkin leipojalle&kodin siivojalle, lopulta palkitsevaa!! Nuo miniastiat alla ovat ensimmäisiä mitä olen tehnyt. Kyllähän niitä voisin myyntiinkin tehdä kun teen kaikkea muutakin:) Käytössäni on oikeastaan vain vaaleat lasitteet joita suosin.

tinttarus: Ihanat sisarukset siellä kun touhuavat ja tekevät keittoa!!! Hieno taito opetella :) Meillä pojat ovat erikoistuneet makeisiin leivonnaisiin ja lähinnä cookies kekseihin ;) Oikeita kaloripommeja.
Tänään mietin talven vuodenaikaa että on kuin musta-valko elokuvasta, kesää kohden värit tulee kuvioihin :) sitä kohden ystäväin :)

Marge kirjoitti...

Myöhästynet syntymäpäiväonnittelut pikkuisellle, mutta jo niin isolle neidille;)!

Kaunis juhlapöytä!!

Sydäntalvea mennään ja kohta kevättalvea, niin nopeasti aika kulkee!:)
Iloa ja valoa viikonloppuusi!♥

Kirsikka kirjoitti...

Neilikoita suosin minäkin samasta syystä. Ja oikeastaan pidän niistä muutenkin enemmän kuin esimerkiksi ruusuista. Onnea tyttöselle! Meillä puhallelltiin myös hetki sitten viisi kynttilää. Omapäinen ja niin hurmaava pieni prinsessa ;)

-T kirjoitti...

Marge: Kiitos:) Pikkuinen on yhtääkkiä iso tyttö. Teot on välillä kuitenkin toista.. Mutta olen ajatellut että lapsena oleminen viisivuotiaana on varmaan mukavaa aikaa :) Kohti valoisampia kevään päiviä :)

Kirsikka: Onnea hurjasti siis sinnekin!!! :) Ovat varmaan monet tämän ikäiset tytöt omapäisiä, määrätietoisia. Välillä tämä äipän luonteelle ottaa pienen prinsessan yritykset "pompotella", omapäinen kun taidan olla itsekin ;) No, meille tämän perheen prinsessoille varasin tänään yhteistä tekemistä ja disney on ice tapahtumaan on liput hommattu :)