sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Kesä on luonamme!!!
Siinä ne nyt leppeät kesätuulet puhaltelevat aivan pihakoivussa!!!

Linnut konsertoivat ja visertävät kilpaa!!
Räystään alle meillä on lintunen rakentanut pesän,
siellä pienet poikaset piipittävätä aivan makkarimme ikkunan yläpuolella kilpaa ja lauleleevat siinä sitten varmaankin koko kesän :) Aamuisin on siis tiedossa lintukonserttoa ja viserrykseen saamme herätä :)

Aurinkokin jo lämpimästi hellii!
Vihdoin voi tepsutella paljain varpain,
ainakin keveimmin kengin ja toivottavasti rennommin
askelin!
Koululaiset pääsivät jo kesälaitumelle
ja nauttiivat jo siitä tiedostakin kun edessä on koko piiitkä kesä ja loma :)

Toiveissa ja suunnitelmissa olisi olla rennosti, tuntea kesän vihreyttä ja vehreyttä,
tuoksutella kukkasia ja ihmetellä ympärillä olevaa väriloistoa! Saada rentouduttua,

hoidella kasvimaata, saada sieltä pian jo ensimmäiset sadotkin; kenties ensimmäisenä salaattia, sipulinvarsia ja raparperia. Myöhemmin sitten mansikoita, perunoita ja herneitä...

Pieni ihminen kiittää ja iloitsee!!!
Nyt ne leppeät tuulet
on puhaltelemassa aivan niin,
että nenänpäässä voi kaiken suloisuuden aistia!!!

Oikein kaunista ja siunattua kesän aikaa!!!


perjantai 29. toukokuuta 2009

Armasta aikaa, suloista suvea...

"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen
kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen,
nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon."

~

Pikku poika, kuraisissa leikeissa lähes päivittäin viihtyvä lapsoseni vaihtoi hänkin juhlatamineet eilen illalla kevätjuhlaansa. Kauluspaidassa ja sammareissa oli hiukan siistimmän oloinen poika, mutta tämä on tavallisempaa, yleisempää näkyä
Kuralöllön tekoa ja pihalla vapaammin temmeltämistä pitänee lapsosella tulevatkin kesäiset päivät sisällään...!?! Isoilla koululaisillakin oli myös eilen kevätjuhla. Tulipa siis kerralla laulettua paljon keväisiä lauluja, mutta kyllä suvivirsi jollain erityisellä tavalla aina kolahtaa!

~

Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa,
Puut metsän huminoivat
taas lehti verhossa.
Se meille muistuttaapi hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

M u u t a m i a
ajatelmia...

A i k a ajoin
mielessä pyöriviä juttuja


Tässäpä myös sinulle,
ota mukaasi jos koet omaksesi:

"Katselkaa kedon kukkia kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee, eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä."
Matt.6:28-29
Kuva viime kesältä

~

Ei kaiketi tehty sano tekijälleen:
" Miksi minusta tällaisen teit?"

Room. 9:20

~

Ajan kuluma, aikaa myöten syntyneet hioutumat, kolhut, rosoisuus... jollain lailla niistä muovautuu lopulta kaunis astia; johonkin erityiseen, tiettyyn tehtävään tarkoitettu...
On lopulta syntynyt, muovautunut kaunis astia, joka kantaa kukkasta
tässä aivan erilailla kuin uusi "kokematon" ruukku...

Olisiko elämässä myös näin?


Näissä mietteissä toivottelen hyvää päivän jatkoa sinulle!!!

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Perhosia lentelee kesäisessä kassissani. Jokunen aika sitten yhdistelin vakosamettia, pitsiä ja tuota kukkakuosista kangasta ja syntyi kesäinen laukkuni :) Siinä on muuten tyttäreni vanhasta yöpuvusta tuo vetoketju :)

Raitaa sukissa ja perhosia kassissa
Tänään on hiukan väsähtänyt olo, sillä olin kirppiksellä myymässä perheemme roinaa ja rompetta... Nyt voi huilahtaa kaikesta tavaran lajittelusta, vaatteiden viikkamisesta ja pussukoiden pakkaamisesta, jota muutamana iltana tuli tehtyä. Tuo lajittelu on siitä kiitollista puuhaa että samalla tuli tehtyä siivousta ja ylimääräisten tavaroiden pois laittamista... Ja siitä saa olla tuplasti hyvä mieli!!
~~

Kevättuuli soi,
luonto on herännyt ja nyt ilakoi!

Kesä raottaa hiljalleen oveaan,
näyttää pian vehreyttä kauneintaan...

Leikkii ja keinuu pihalla lapset,
liehuu tuulessa hennot, kultaiset hapset
Keinuu,
keinuu korkealle
aina vaan
ja
lisää keinuu
vaan!!


keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Kasvimaalla kera pienten apureiden...

Kasvimaalla on pikkuisia kylvöjä tänään tehty. Keltasipulia, vähän perunaa ja auringonkukan siemeniä on kylvetty. Viime kesänä suurensimme hiukkasen lisää tuota kasvimaata. Ei sinne hirmuisesti kasveja mahdu, mutta muutamat sitä ja tätä...
Olen saanut neuvon, että ennen kun sipulit istutetaan maahan, niin niitä tulisi liottaa tuhkavedessä. Se estää kuulema toukkia/matoja niihin tulemasta. Toinen neuvo on kastella sipuleita välillä tuhkavedellä... Jokunen vuosi sitten sipuleissani havaitsin joitain toukkia ja silloin sain tällaisen neuvon... Se kuulema tepsii!

~

Kodinhoitohaasteella minua on heittänyt Maaka.
Siksipä tähän kuvasin uusimman "siivousvälineeni"
Nimittäin tuo pieni juuriharja on perunanpesuun tarkoitettu,
kevätmarkkinoilta tässä taannoin ostettu.
Se on sellainen miniversio juuriharjasta. Tykkään siitä, koska se on jotenkin niin kaunis! Ja oikeasti perunoita pestessä myös hyvä!
Kuvan kynsiharja on melkein jo aikansa elänyt...Paljon käytetty!
Kuten myös mäntysuopa!

Elikkäs haasteessa oli kertoa mitä koen (5 asiaa)
kotia hoidellessa tärkeiksi:


1.Tiskirätti. Tätä tarvitsen aamupalasta iltapalaan ja useana hetkenä siltä väliltä!
2.Imuri! Kerran viikossa (perjantaisin) meillä on iso viikkosiivouspäivä. Silloin isot lapset imuroi osan ja minä tai mieheni osan. Muutaman kerran viikolla sitten on pakko kaivaa myös imuri tai harja esiin, sillä keittiön lattia suorastaan huutaa sitä!! Meillä kun tuo syöttötuolilainen pudottaa lähes joka ruoalla lattialle jotain... (ja kyllähän me muutkin ;))
3. Pyykkikone. Se pyörii lähes joka päivä ja muutamaan otteeseen päivässä.
4. Tiskikone. Tämäkin on ihana apulainen. Isojen lasten hommana on myös viedä sinne likaiset omat astiat ja toisinaan tyhjentää sitä (kuuluu viikkorahaan tehdä kotihommia!)
5. Toisten perheenjäsenten apu. Vaikkakin suurimman osan äitinä siivouksesta teen, niin kaikenlainen apu on tarpeen! Enhän täällä yksin sotkekaan...Tätä aina "jankutan" lapsillekin... tämä koti ei ole vain minun koti!

Tässä olisi haastetta, otapa matkaasi jos siltä tuntuu!!


maanantai 18. toukokuuta 2009

Ulkona on ollut ihanan kesäistä!! Tänään eskarilaisemme havahtui että "jossain joku lintu sanoo kuk-kuu! kuk-kuu! "Kulostelimme yhdessä kun käki jossain metsän siimeksessä kuk-kui!!!

Toin ruukkujani tuulettumaan kuistille, osassa kukkasia, osa vielä ilman kukkasia (ja uusia omistajia ;)) Lankaköynnös-kukkanen on tässä kasinrakennetussa ruukussani. Pelargonia sille nimetyssä ruukussa. Olisin halunnut muuten aivan valkoisen pelargonian, muttei ensimmäisessä kukkakaupassa, jonne menin niitä ollut :( Mukaan lähti sitten tuo hennon vaaleanpunainen.


Muutama ruukku on tullut väännettyä :) Sekä punasavesta että valkosavesta. Punasaveruukut saa mielestäni sammaloitua ja muuttua sellaisiksi ajan patinoimiksi! Vielä en ole kokeillut sitä sammal-piimäsekoitusta niihin, joka kuulema edistäisi ruukkujen sammaloitumista. Kunhan tässä kaiken touhun keskellä ehtisi kaikkea kokeilla ja tehdä!!!

Ja vielä vanhassa ikkunanpokassa kylttejä... Onnea, my garden, my kitcen jne...

~

Näiden kukkaruukkukuvien myötä
toivottelen
oikein kauniitä päiviä
tahoillenne!
Käen kukuntaa
&
lintujen lauluja
kuka ikinä oletkin ja kurkkaatkin tänne sivuille!! :)

tiistai 12. toukokuuta 2009

Pikku Ellimme on kerännyt kukkia.
Paljon paljon valkovuokkoja!!

Keräsi niitä valkoiseen kukkakoriinsa.
Miten se usein onkin niin että kun lapsi kerää kukkia,
varret jäävät usein aika lyhyiksi...


...Siksipä nämä eivät päätyneet maljakkoon,
vaan laitoimme ne isoon laakeaan vuokaan.
Ovat kyllä oikein kauniita ilman varsiakin.

~~

"Muurahainen on järjestänyt sirkuksen...
Ja nyt on trapetsinäytöksen vuoro"

-eskarilainen tulkitsi näin muurahaisen tekemisiä!



Mukavaa keväistä viikon jatkoa!!!

maanantai 11. toukokuuta 2009

Tilannetietoutta kasvirintamalla...

Pienet pinaatintaimet etualalla vasemmalla pienillä aluilla, kylvetty vappuna. Ikkunalla ruukussa basilikaa tulossa. Aivan oikealla reunassa aitoelämänlanka-kukkasen pieniä taimia, jotka huhtikuun lopulla kylvetty. Lobeliat tuskin ennättävät kukkimaan vielä vähään aikaan, toivottavasti kukkiivat kuitenkin jossain vaiheessa kesää!?! Niitä laatikon oikealla puolella. Tuota laatikkoa muuten tuunasin hiukan. Oli alunperin aivan tummanharmaa. Sutasin vesiliukoista valkoista maalia (mitä nyt autotallissa sattui olemaan) suttuisesti pintaan. Siihen lopputulokseen en ollutkaan ihan tyytyväinen, joten hinkkasin kovalla harjalla enimmät maalit pois. Nyt minusta tuo on parempi lopputulos. Saas nähdä miten mieli taas muuttuu... Josko tuon laatikon joskus maalisi tasaisen valkoiseksi!?! Mutta nyt on hyvä näin.

Taimikasvatuksessa olen käyttänyt hyödyksi elintarvikepakkauksia, mm kananmunakennoa jossa tulossa avomaankurkun taimia ja kesäkurpitsan alkuja. Siitä irrotan ne kesemmällä maahan. Kananmunakenno on taas muovisessa donitsilaatikossa, kestää näin kastella välillä vaikka läpimäräksi ;) Timjamia kasvaa vasemmalla vanhassa kirsikkatomaattirasiassa.

Nyt vaan vettä, ravinteita, valoa ja lämpöä...

tiistai 5. toukokuuta 2009

K e r r o n p a
nyt
mitä olen viime päivinä ja viikkoina tehnyt.
Kun on ollut pienikin tauko tai pikkiriikkinenkin oma hetki... olen viettänyt aikaani autotallissamme minulle värkätyssä pienessä nurkkauksessani. Kädet ovat olleet savessa...
Joko arvaat?

On syntynyt kippoja, kuppeja, ruukkuja
pieniä
ja isoja...

Lähinnä nyt yrttiruukkuja olen tehnyt sekä punasavesta että valkosavesta...
Työkoneeni on tämä mieheni minulle itse tekemä savikone, dreija. Tämän hän on tehnyt jo monia vuosia sitten... Kyllä on kuraa lentänyt vähän ympäristöönkin ja roiskunut välillä vähän seinillekin, ympäristö ei ole siisteimmästä päästä! (Jos ei halua järkyttyä likaisesta ympäristöstä, ei kannata klikata kuvaa isommaksi ;))
V
ain uuni on puuttunut, mutta sekin asia on nyt viety päätökseen ja saviuuni on olla nököttänyt kuukauden päivät autotallin nurkkauksessa. Ensimmäiset poltot on poltettu ja hyllyt ovat täyttyneet erilaisista jutuista...

Elikkäs, kaikki tutut ja tuntemattomat... Täällä uudenmaanläänin pohjoisosassa autotallissamme syntyy kippoja yli omien tarpeideni ;)

Muutama risutyöni lojuu hyllyllä myös savikippojen seassa. Kuvassa osa töistä raakapoltettuja, osa lasitettuja ja osa kuivumassa ja odottelemassa uuniin laittoa.

Ja nyt taas,
ei kun savea sotkemaan... :)


maanantai 4. toukokuuta 2009

Leikkimökin kevätsiivous on tehty!

Lattia on lakaistu ja sisältä luututtu.
Männyntuoksuinen pesuaine tuoksuu nenään :)

Amppelin sain väkerrettyä valmiiksi.
Kesäistä kukkaistutusta odotellessa
siinä saa koristaa nyt valkovuokot.
Ajattelin joko amppelimansikkaa tai orvokkeja sitten
hiukan myöhemmin laittaa tähän amppeliin


Lusikoita, emalimukeja, vuokia...
Kirppiksiltä on kaikki astiat pikkuhiljaa hankittu...

Pieni paistinpannu, kenties jonkun vanha blinipannu,
löytyi kierrätyskeskuksesta ilmaistavaroista

Vanhoista pitsilakanoista tuli verhot.
Keittiöpyyhkeet ompelin vanhoista kankaistani :)

Isoveljet naputtelivat nauloja seinille pyyhekoukuiksi...

Iskä teki pienille leikkijöille paljon hyllyjä...


Leikkimökin ympärillä kasvaa paljon valkovuokkoja.

Leikit voi alkaa:)