keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Maalla ollessa niin ihanaan asiaan kuin kukkien keräämiseen minulla on ollut nyt erityisesti aikaa. Hiekkatien vierustoilta ja pellon reunoilta on tullut haettua monta sylillistä kukkasia. Olisi suuri kori täyttynyt kaikista niistä kukkasista joita tuli poimittua.
Tein niistä kaikista keräämistäni nimittäin pari kranssia. Ihan hyvää ulkoilua :) Eikä oikein kyllä siistiä sisähommaa kranssien teko olekaan, sillä aika roskaavaa jälkeä syntyy samalla. Kranssien pohjaksi tein kehikon pitkistä heinistä, jonka ympärille kranssit syntyivät.



Tuo isompi kranssi on päivän vanhempi ja siten siis kuivahtaneempi kuin tuo pienempi. Ajattelin aluksi että laitan vielä jotain nauhaa näihin, mutta taitaavatkin jäädä ihan ilman nauhoja.


Näitä tehdessä mietin jo pian kypsyviä viljapeltojen tähkiä ja syksyisiä pihlajanmarjoja joista voisi tulla kivaa jälkeä myös kransseihin. Nimittäin muutaman pihlajanmarjan olen huomannut jo punertuneen! Lisäksi pihlajanmarjoja näyttäisi tulevan ihan hyvin :)

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Kirpputorilöytöjä...
Viime viikolla maaseudulla ollessamme löysin ja kiersin muutaman kirppiksen. Toinen kirppis oli ihana, vanhaan navettaan osittain tehty. Se löytyi eräästä maaseudun omakotitalon pihasta. Kyltit oli opasteina tien varressa, joten löysin paikan hyvin. Yllä kuvassa olevat vanhat puolarullat ja sakset olivat 1eur/kpl. Laitoin niihin nyt kotona omat juuttinarut ja pitsit. Sellainen teline johon nuo rullat saisi olisi ihana vielä löytää.
Ylipäänsä oli jännä vierailla tuollaisella kirppiksellä ja ihmetellä vanhoja työkaluja, sirppejä, höyliä, leipälapioita jne... Niitä en ostanut, mutta sen sijaan mukaan lähti tuo vanha avain ja ruokki (josko vaikka ulkohuussi joskus tehtäisiin, niin tuo ruokki tai säppi- mikä lie onkaan nimeltään- olisi ainakin jo valmiina ;)) Nämä olivat 0,5 eur/kpl

Puinen laatikko lähti myös mukaani (1eur) ja vanhoja leikkelehaarukoita ja isoja lusikoita (0,5 eur/kpl) Lienevät messinkisiä, en tiedä tarkalleen, mutta ovat mielestäni kauniit.


Myös vanhoja lehtiä ja kirjoja oli runsaasti tarjolla (varsinkin kirjoja!!) Muutamia kotiliesiä 50-luvulta ostin (1eur/kpl) Ihan hauskaa ja mielenkiintoista
lukemista! Jotkut jutut todella asiaa, ja toiset taas ihan nauratti kun luin... Ja vain muutama vuosikymmen noista ajoista näihin päiviin.

Laitanpa tähänkin pienen katkelman yhdestä lehden artikkelista, joka on oikein hyvää asiaa:

"Lapsi kaipaa toimintaa.
Jokainen äiti ja isä joutuu kokemaan tämän -usien varsin kouraantuntuvalla tavalla. Lapsi joka ei löydä itselleen mieluista puuhaa, käy ikävystyneeksi ja tyytymättömäksi, oikuttelee ja hangoittelee vastaan sellaisissakin tilanteissa, joihin sopeutuu tavallisesti aivan kitkattomasti. ...Materiaalin hankkiminen ei ole vaikeata. Hiekkaa ja savea, värejä, paperia ja sakset voivat vanhemmat aina varata lastensa käytettäväksi. Jokaisen äidin varastoista löytyy myös värillisiä kangastilkkuja. Kun lapsi lisäksi saa neulan, lankaa ja sakset, hän voi valmistaa monenlaisia, usein yllättävän viehättäviä sommitelmia."


Näissä ajatuksissa tänään :)
Mukavia kesän päiviä tahoillenne!!!

tiistai 21. heinäkuuta 2009

M a n s i k k a h i l l o a . . .

No niin, nyt on mansikoita saatu säilöttyä! Tuo vanha mansikkahilloämpäri on kirppislöytöni (2,5e) joka sisälsi samalla jouluisia piparimuotteja. En tiedä kummanko tähden sen oikeastaan ostin, jouluisten piparimuottien vai kesäisen mansikkaämpärin... Molemmille lienee kuitenkin käyttöä.

Mansikoita on täällä lähes koko päivä perattu ja säilöön laitettu, joten välillä ihan täytyi ikuistaa näitä ihania herkkuja äidiltäni saamissa kauniissa emalikulhoissa.

Hillotalkoo-päivä tästä siis tulikin... Lähes koko keittiö oli mansikoiden vallassa. Keittelin syksyä ja talvea varten hilloja pienille ja isommille herkkusuille :)

...ja tulihan niitä sitten yli 20 purnukkaa. Riittäneevät taas joksikin aikaa. Kakkujen ja torttujen väliin suurin osa näistä varmaankin hupenee syksyn ja talven mittaan, niin eipä tämä satsi varmaankaan oikeasti kauaa riitä.

Kaunein lasipurkki sai kyltin ja niintä ympärilleen.

Seuraavaksi sitten toivottavasti säilötään mustikoita ja vadelmia... Voi kunpa niitä tulisi oikein paljon, sillä kuningatarhillo se vasta olisikin ihanaa!!!


maanantai 20. heinäkuuta 2009


Kesäinen tuulahdus !


Yhteistä lomaa on täällä vietetty ja kesää eletty. Pienetkin hetket pois omista kotonurkista tekee kyllä hyvää ja aina se on niin ihanaa palata taas omaan kotiin. Keski-Suomessa olemme olleet taas viime viikon järven rannalla puuhastellen kaikenmoista ja voisiko sanoa että myös ihan keskellä metsää ja korpea olimme ja elimme. Ensimmäiset mustikat on kerätty ja näyttää siltä että hyvä mustikkavuosi näyttäisi ainakin keski-Suomen seutuvilla olevan.

Puuhastelun alla Keski-Suomessa oli laiturin ja tien tekoa kesämökkitontillemme. Muuta ei
sinne tänä kesänä ole suunnitteilla (paitsi jos jostain löytyisi vaikka pieni tynnyrisauna... *haaveilee*) ehkä sitten panostamme tulevina vuosina tähän projektiin enemmän ja pikku hiljaa... Mutta tuolta laituriltahan pääsee jo onkimaan ja uimaan ja se tuntuu ihmeen mukavalta!
Nuo kuvat tuossa yllä ovat sitten jo kotipihaltamme eilen auringon paistaessa napsittuja.



Täytyihän näitä kokeilla. Nimittäin sulatettuun suklaaseen kastettuja mansikoita. Kokeilin valkosuklaisia ja ihan "oikealla" suklaalla. Olen yleensä kyllä oikein tumman suklaan ystävä, mutta kyllä täytyy sanoa että mansikoiden kanssa tuo valkosuklaa on ehdottomasti parempi. Ei kauaa nuo mansikat noissa astioissa olleet!!!
Kokeilemisen ja suosittelemisen
arvoinen juttu!

Posted by Picasa

perjantai 10. heinäkuuta 2009

T ä L l ä * * V i i k O L L a...

Liljat ovat availleet hiljalleen nuppujaan.
Pionien kukinta-aika olisi myös nyt, mutta pihamme pienet pionipensaat ovat vasta yhden vuoden ikaisiä ja tekevät kukkaa sitten joskus... Toivottavasti jo ensi vuonna :) Sitten joskus kun kukkiivat niin luvassa olisi vaaleanpunaisia kukkasia. Mutta nämä liljat ihastuttavat nyt!
~

Tällä viikolla pihallamme on pilkottu polttopuita. Puuvarastoamme olemme täyttäneet saamillamme puilla. (Vaikka on kesä ja lämmin, niin niihin syksyn ja talven kylmiin on syytä näin "hyvällä säällä" varautua...)
~
Tällä viikolla on hoideltu pienen lapsen varpaassa olevaa märkärupea... Pienestä naarmusta tuo alkoi kun lapsen sandaali vielä hiersi haavaa lisää auki...

~
Tällä viikolla on tullut käytyä myös lautasliinaostoksilla :) Nuo beigesävyiset löysin ilokseni alennusmyynnistä



Tällä viikolla vietimme myös kihlapäiväämme. Aatella että siitä olisi muka 17 vuotta...Emme sentään ole tuossa kortissa näkyvässä kuvassa, vaikka nuoria olimmekin kihlautuessamme 18 vuotiaina :)




tiistai 7. heinäkuuta 2009

K a l a j u t t u j a
"Kesällä tongin maa-maa-matoja
kaloja ongin saa-saa-satoja.
Onkea heitän
kaloja keitän
ja Luojaa kesästä kiitän."


-Pekka Simojoen vuodenaikalaulusta

Pääsimmehän siis viime viikolla järvi-Suomen maisemiin (täältä missä järviä ei ole lähimailla!) Järven läheisyydestä ja sen antimista otimme irti mitä saimme :)

Se joka saa kalan, perkaa sen myös... Niinhän sen kuuluisi kai olla, joten sitä harjoiteltiin myös.

...ja nämä neljä ahventa myös paistoimme ja ruisleivän päällä söimme :)
Pieni oli saalis, vaikka sekin tuotti onkijalle ja meille muillekin suurta iloa!!!


...Ja josko taas jossain vaiheessa tuonne mökkimaisemiin pääsisimme uudelleen...

Eiköhän taas jossain vaiheessa,
sillä
k e s ä ä
on
mukavasti vielä
j ä l j e l l ä !!!